Samalle paikalle, johon viina-astiat olivat viskatut, sattui "herrasmieskin" tulemaan. Hän oli ollut yötä maalla eräässä torpassa, jossa harjoitettiin salaviinankauppaa ja sieltä hän nyt tallusteli kaupunkiin. Huomattuaan erään pohjalla olevan viinaa, alkoi "herrasmies" sitä särppiä, ja ottikin niin runsaasti, että käpertyi maantien kallaalle ja siihen heitti vihdoin henkensä. Sivukulkijat huomaisivat kuolleen ja ilmoittivat asian poliisille, joka korjasi ruumiin leikkuuhuoneeseen.
Kun lääkäri tuli ruumista avaamaan, saadakseen tietää kuoleman syytä, niin hän aukaisi ensin vatsan, josta viina puhalti ulos ja paha löyhkä lemusi. Tämä pahoitti tuon vakavan lääkärin mieltä niin, että hän sanoi vihoissaan:
"Ähä, sen lalli, saitkos kerrankin viinaa kyläksesi!"
Kun vanha rovasti sai kuulla "herrasmiehen" surullisen lopun, sanoi hän:
"Koska himo on siinnyt, niin se synnyttää synnin. Ja koska synti on täydelliseksi tullut, niin se tuottaa kuoleman. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ett'ei hän lankea."
USKOLLINEN KUOLEMAAN ASTI.
Sinä aikana, jolloin Viipurin lääni oli valtiollisessa suhteessa eroitettu muusta Suomesta, pidettiin Venäjän sotaväkeä ei ainoastaan kaupungeissa, vaan myös kylissäkin. Raa'at sotamiehet olivat sijoitetut talonpoikaistaloihin, vaan upseerit ja päälliköt herraskartanoihin; missä seuduin niitä ei ollut, niin ottivat päällikötkin asuntonsa missä vain milloinkin soveltui.
Erääseen Törmälä-nimiseen taloon otti asuntonsa joku korkeampi upseeri v. 1788, kahden miespalvelijansa kanssa, jotka olivat sotamiehiä samassa komppaniassa kuin herransakin. Upseeri asui kammarissa, vaan tentsikat (palvelijat) asuivat perheen tuvassa.
Lomahetkillä, milloin ei sotaisia harjoituksia pidetty, tahi käyty vieraisilla toisten päällikköjen luona, kutsutti upseeri tavallisesti isännän kammariin "tsajulle", tahi muuten kanssansa juttelemaan ajan ratoksi. Isännästä, joka oli puhelias mies ja osasi venättä, oli tämä mieluista; sillä hän halusi kuulla yhtä ja toista, mitä ennen ei ollut eläissään tullut tietämään. Kesäiseen aikaan kävelivät he joskus yhdessä joko pelloilla taikka niityillä.
Erään kerran, heidän niityllä ollessaan, sanoi upseeri isännälle: