"Jos minä saisin noudattaa omaa mieltäni, niin minä olisin alhainen maamies kuin sinäkin, mutta minulle ei ole suotu vapaata valintaa."
"Kuinka niin?" kysyi isäntä. "Olettehan te korkeassa virassa ja mikäli minä olen tullut tuntemaan, myöskin hyvissä varoissa ja siis onnellisessa asemassa."
"Jos onnellisuutta käsitettäisiin siltä kannalta, niin minä olisin ylenmäärin onnellinen", vastasi upseeri. "Minä olen venäläistä ylimyssukua ja ainoa perillinen. Meillä ovat äärettömät omaisuudet ja rikkaudella ei ole ääriä ei määriä. Tuhannet orjat työskentelevät joka päivä meidän rikkauden lisäämiseksi. Heitä voin minä käskeä joko tuleen taikka veteen ja he ovat valmiit tottelemaan. Mutta kumminkin minä olen onneton, sangen onneton mies parka."
"Nyt en minä ymmärrä Teitä, herra majuri", virkkoi isäntä. "Olkaa hyvä ja selittäkää se minulle."
"Sen teen aivan mielelläni", vastasi majuri ja istausi mättäälle.
Samoin teki isäntäkin ja sitten majuri kertoi:
"Isäni kuoli jo minun piennä poikana ollessani ja äitini hoitaa suurta omaisuuttamme ja hallitsee rajattomalla vallalla. Tietysti hän rakastaa minua enemmän kuin omaa henkeänsä. Hän tahtoi tehdä minut niin onnelliseksi kuin mahdollista oli. Siksi aikoi hän naittaa minut. Morsiamekseni valitsi hän korkeasukuisen ja rikkaan tytön. Kaikki oli jo valmiiksi harkittu ja hääpäiväkin määrätty.
"Mutta minä tahdoin nähdä morsiantani, jota minä ehk'edes en tuntenutkaan, ennenkuin meidän häät tulivat. Tätä äitini ei kieltänyt. Minä läksin siis matkaan. Mutta puolivälillä tuota neljänsadan virstan matkaa sairastuin äkkiä ja minun täytyi käydä potemaan ensimäiseen taloon, joka tiellä sattui. Siinä asui kapteeni B:n leski kahden lapsensa kanssa. He ottivat minut herttaisesti vastaan ja hoitivat minua miten parhaiten taisivat. Erittäin hellällä huolella hoiti minua lesken tytär Maria, tuo sinisilmäinen, ihana impynen. Hän valvoi yölläkin minun vuoteeni ääressä ja oli aina valmis minua palvelemaan.
"Marian sievä, teeskentelemätön käytös, hänen avonainen, terävä järkensä ja hänen hurmaava kauneutensa miellytti minua niin suuresti, että minä jumaloin häntä. Hän oli minun mielestäni enkeli, siipiä vailla. Kun hän pehmeällä kädellään siveli minun kasvojani, niin tuntui se minua virvoittavan paremmin kuin mitkään lääkkeet. Hänen suurista, ihanista silmistään kuvastui hänen hellä sydämensä.
"Kun minä toinnuin sairaudestani, päätin minä tunnustaa Marialle rakkauteni, jota en enää voinut salata. Siihen sattuikin sovelias tilaisuus.
"Eräänä aamuna, kun hän kohenteli minun pääalaistani, otin minä hänen kädestään kiinni ja kuiskaisin hänelle: