Sillä aikaa kun alustalaiset tällaisia arvelujuttuja puhelivat, puuhattiin hovissa ahkeraan ja laitettiin kaikki reilaan, mitä korkea-arvoisan vieraan vastaanottamiseksi tarvittiin. Renki Kusti laitettiin Parikkalaan viemään kirjettä majuri Lagervallille.
Määräpäivänä saapuikin majuri hoviin, evestin kanssa vierasta odottamaan, mutta ikävällä odotettua vierasta ei vaan kuulunut. Vihdoin tulivat herrat levottomaksi, arvellen ystävänsä joko sairastuneen, tahi jonkun muun onnettomuuden häntä kohdanneen. Tätä valitti evesti pehtoorilleen, kysellen samalla häneltä, tiesikö hän kylälle ilmestyneen ketään vierasta herrasmiestä.
"Minä en suinkaan ole kuullut mitään herraa kylällä olevan", vastasi pehtoori, "mutta tänä aamuna kertoi Mäkäläisen Lauri, että hänen kotiinsa tuli toissa iltana eräs mies kontti selässä, Savon lapikkaat (pieksut) jalassa ja harmaa sarssipaltto yllä, ja pyysi yösijaa ja maksun edestä illallista. Lauri ei sanonut uskaltavansa ottaa kirjatonta miestä yöksi, kun muka evesti on sen kieltänyt. Silloin oli vieras sanonut itsellään olevan kirjoja jos kuinka paljon, näyttäen samalla suurta paperitukkua."
"Illallista syödessä oli vieras alkanut kysellä, eikö täällä kuka muistaisi vanhoja runoja, lauluja, sananlaskuja, arvoituksia ja satuja. Seuraavana aamuna oli emäntä haettanut Kukkurais-Vemin, jonka tiesi taitavan vanhoja runoja. Kun kyläläiset kuulivat täällä kirjoiteltavan vanhanaikaista lorua, niin riensivät sinne kilvalla kaikki ne, jotka vanhoja runoja muistivat, vaikka vaan jonkunkin pätkän. Heti kun ihmisiä alkoi sinne tulla, pyysi vieras emäntää keittämään suuren pannun kahvia, josta hän juotti kaikkia, kuka vaan jonkunkaan runon hänelle lauloi. Ukko Tiippanakin on ollut siellä loitsujansa antamassa."
Nämä tiedot saatuaan ei evesti enää malttanut mieltään, vaan käski pehtoorin satuloida hevosen, jolla ratsasti kiiruusti Mäkäläiseen. Siellä istui Lönnrot pöydän päässä ja kirjoitti, suuri joukko ihmisiä ympärillä.
"Hyvää päivää, kunnon veli!" huusi evesti ja riensi Lönnrotille syliin.
Lönnrotin vastattua hyvään päivään, kysyi Tavast:
"Mitä sinä, hyvä veli, tällä lailla kujeilet? Miks'et tullut heti hoviin? Me olemme majuri Lagervallin kanssa sinua odottaneet jo kaksi päivää. Vihdoin sain kuulla täällä jonkun kirjoittelevan vanhoja runoja, niin arvelin sinun täällä olevan. Valmista nyt veikkonen itsesi, minä lähetän vaunut noutamaan sinua."
"Kiitoksia, hyvä veli!" vastasi Lönnrot. "Jos minä olisin ensin hoviin tullut ja sitte vasta ruvennut runoja keräilemään, niin en olisi saanut mitään; mutta nyt on minulla jo koko joukko kirjoitettu. Tekisit, hyvä veli, minulle suuren palveluksen, jos palajaisit kotiisi. Näetkös, kuinka rahvas on hämmästynyt sinun tulostasi. He ovat vetäytyneet ovensuuhun ja porstuaan. Pian voivat he poistua kotiinsa, ja minun runon-saaliistani ei tule mitään."
Tämän kuultuaan katsahti Tavast ympärilleen ja huomasi Lönnrotin sanat todeksi. Hän alkoi kehoittaa kansaa olemaan vapaasti niinkuin ennenkin, mutta kansa ei niin pian häntä totellut. Sen huomattuaan tunsi evesti olevansa liikaa ja teki poislähtöä.