"Milloin saan lähettää hevoiset sinua noutamaan?" kysyi Tavast lähtiessään.
"Minä pyydän, ett'et lähetä ensinkään hevoisia", vastasi Lönnrot. "Minä tulen kun vaan joudun. Käveleminen tekee minulle hyvää, kun olen tässä paikoillani istunut. Siksi älä laita hevoisia minua varten. Ole hyvä ja sano Lagervallille terveisiä! Tänä iltana tulen minä hoviin. Hyvästi!"
"Hyvästi!" sanoi evesti mennessään.
Porstuassa seisovalle rahvaalle hän sanoi:
"Menkää vaan tupaan ja älkää kaippoko mitään. Sanelkaa vaan professorille mitä tiedätte, niin hän kirjoittaa ne paperille."
Kuultuaan professorin nimen, pelästyivät ihmiset niin, että vilunväreet kävivät läpi ruumiin. Talonemäntäkin oli vähällä pudottaa puulautasen kädestään, niin säpsähti hänkin.
Tämän kaiken huomasi Lönnrot. Hän kehoitti kansaa olemaan niinkuin ennenkin; mutta juopa näytti syntyneen heidän välillensä, eikä enää koskaan tarkoin umpeen kutistunut.
Usein uudistetulla pyynnöllä sai Lönnrot seppä-Jussin lopettamaan keskenjääneet verensulkusanat. Mutta uutta ei enää tullut mitään lisään. Töin tuskin uskalsivat laulajat tulla kahviakaan juomaan. Tämä harmitti Lönnrotia. Hän saneli itsekseen:
"Johan minä sen arvasin, kun Tavast tuli tänne, että nyt saalis loppuu, ja niin se kävikin."
Vähitellen läksivät ihmiset tuvasta yksi toisensa perään ja Lönnrot jäi vihdoin kahden kesken emännän kanssa. Kotvan vaiti oltua, ja vieraan konttia järjestellessä, rohkasi viimein emäntä itsensä ja kysyi: