"Tekö, hyvä herra, olette se rohvessyöri, jota meidän hoviin on odotettu?"
"Jos lienen, mitä sitte?" vastasi Lönnrot.
"Olkaa, laupias herra, meille armollinen", rukoili emäntä ja purskahti itkemään.
"Minä en ymmärrä, mikä teille on tullut ja miten minä voisin teitä armahtaa?" kysyi Lönnrot, josta emännän käytös oli niin kummallinen.
Vähän ajan vaitiolon perästä selitti emäntä, että hovinherra oli heidän käskenyt muuttaa konnulta pois ensi Marian aikana, sekä mainitsi syyn, miksikä niin oli tapahtunut. Sitte rukoili hän Lönnrotia pyytämään hovin herraa armahtamaan heitä ja antamaan heidän elää paikoillaan. He puolestaan koettavat olla rehelliset ja uskolliset alustalaiset ja palkita vaikka kymmenen kertaisesti sen vahingon, minkä he olivat evestille saattaneet.
Lönnrot lupasi puolestaan tehdä mitä suinkin voi, heidän edukseen. Maksoa kysyttyään, mitä oli talossa kuluttanut, harkitsi Lönnrot lähtöä. Emäntä ei sanonut mitään ottavansa, jos vaan rohvessyöri olisi hyvä ja puolustaisi heitä, se olisi paras palkinto. Vihdoin jätti Lönnrot makson pöydälle, otti kampsunsa, luki kiitokset ystävällisestä kohtelusta, sanoi jäähyväiset ja läksi.
Illansuussa läksivät Ilmein hovista evestiluutnatti Tavast ja majuri Lagervall kävelemään kylälle päin, vierasta vastaan. Kukkuraisen kohdalla tuli professori Elias Lönnrot heitä vastaan, kantaen tuohikonttia ja nahkalaukkua. Tervehdys oli molemmin puolin sydämmellinen. Vähän aikaa tiellä puheltuaan alkoivat he kävellä hoviin päin. Lagervall otti kontin olalleen ja Tavast otti laukun kainaloonsa. Toiset herrat kävelivät Lönnrotin kahden puolen ja puhelivat ahkeraan.
Hoviin päästyä, huomasi heidät ensin Kusti renki, joka otti hatun päästään, kumarsi herroja ja toivotti heille hyvää iltaa. Herrain mentyä Kustin sivuitse, juoksi tämä renkitupaan ja sanoi toisille palvelijoille:
"Tulkaa nyt katsomaan sitä korkiaa herra rohvessyöriä, jota meidän evesti niin ikävällä odotti, hän on nyt tuossa ampaarin (vilja-aitan) ja pienen pytingin välillä."
Pian riensivät kaikki rengit ulos tuvasta katsomaan vierasta. Vähän aikaa tähystettyä, sanoi Antti: