— Hyvä on; antakaa sitten joulumerkit tänne, virkkoi Kurrosen ukko.
Isäntä otti olkihatun päästään ja ojensi sen ukko-Laurille, joka kiittäen otti sen vastaan ja pani pöydänpään nurkkaan pystyyn. Tuomas antoi jouluhattunsa Savolais-ukolle, joka myös kiitti ja nosti sen pöydänpäähän orrelle seinää vasten.
Joulun tuojat heittivät olkikuvot kädestään lattialle sanoen:
— Kas, näistä saatte joulukekoja laittaa!
Mauno-setä aukasi kupojen siteet kirveellä, otti pivollisen olkia, joiden latvat solmisi, viskasi sen ylös tyvipuolet edellä kurkiaisen ja laen väliin, jonne se jäi riippumaan. Viskatessaan hän sanoi:
— Minä teen keon Niemen pellolle.
Toiset talonmiehet sekä vieraat viskasivat myöskin kekoja lakeen nimittäen kukin viskatessaan sen pellon tahi kasken nimen, johon viime syksynä oli rukiita kylvetty. Nuoret pojat, jotka eivät muuten saaneet kekojansa laessa pysymään, panivat päretikut olkien nuppuun ja nousivat penkille seisomaan, joten paremmin ylettivät viskata. Heidän kekonsa tulivat riippumaan tyvet alaspäin. Niitä nimitettiin ahopellon keoiksi. Sitten hajoitettiin jäännösoljet tuvan lattialle.
Kun kaikki toimet olivat loppuneet, käytiin illalliselle. Emäntä kantoi kolme isoa ruisleipää pöydälle ja asetti ne päällekkäin, jossa ne olivat koko joulunpyhät. Samat leivät korjattiin joulun kuluttua aittaan, ruissalvoon, josta ne otettiin ja syötiin vasta keväillä, touonalkajaisissa. — Isäntä asetti rautaisen kaksihaaraisen kynttilänjalan leipien päälle ja sytytti kynttilät. Tytöt ja nuoremmat naiset kantoivat illallisen pöytään. Vieraita varten tuotiin kaksi voi- ja kaksi silakkakuppia sekä tyhjät puulautaset. Talonväelle oli aattolohko varustettu.
Kun ruoka oli saatu pöytään ja veitset ja lusikat varustettu, isäntä sanoi:
— Nouskaas vieraat iltaselle!