— Mitähän näistä kieltelee; antaa meneväin mennä, työntää tuulta purjeisihin, ilvensi Mattilan isäntä.
Isäntä antoi lähtöryypyt vieraille. Ryypättyään sanoi seppä:
— No, Mattilan isäntä, nyt meistä pääset; pääse vaan omista tavoistasi.
— Ollaan tässä päästy paremmistakin, vastasi Mattila.
— Ja eletty pahempienkin kanssa, virkkoi Nikkarin Samuli.
— Tuskinpa meitä parempia lieneekään, sanoi Matelin Pekko. Ihmiset ovat minuakin niin hyvänä pitäneet, että ovat antaneet minulle kolme nimeä: Matelin Pekko, Ronttakopra ja Punasvaaran ukko. Eivätköhän nämä toiset liene toki vähän etevämmät minua?
— Minä en ymmärrä, lieneekö se etevyyden vai tyhmyyden merkkinä, kun minuakin on kutsuttu Kosenpään Partyksi, Kontiaiseksi ja välin Akkaseksikin, saneli Pärtty-ukko.
— Mutta sanopas sinä moniniminen mies, mikä sinun oikea sukunimesi on? kysyi seppä.
Silloin oon ma Akkanen, kun on talvipakkanen; vaan kun lentää sontiainen, niin mä olen Kontiainen,
vastasi Pärtty-ukko leikillisesti.