Poika piili piikasia, havukka kylän kanoja, susi sian porsahia.
— Mainiosti suoritettu, sanoi Tolja ja antoi pantin Juhanalle.
Sitten Martti antoi vöyliset Toljalle, joka näytti niitä ja sanoi:
— Kuka tuntee ja tunnustaa nämä omakseen, sen pitää nauraa huohula valkeaksi.
— Ne ovat minun, sanoi Tinnon nuorikko, meni uunin luo, otti tuhkaa liedestä ja viskasi sen nauraen uunin huohulaan, joka siitä tuli valkeaksi, ja niin hän sai panttinsa pois.
Sen jälkeen seurasi piippu, jonka Tolja tunnusti omakseen, mutta hän ei kelvannut itselleen määräämään ansiotyötä, vaan Tinnon Martti käski hänet vetämään kolme hirttä. Tolja suoritti tehtävänsä siten, että veti otsallaan kolmen seinähirren poikki, ja niin hän sai panttinsa.
Sitten seurasi kampa, jonka omistaja käskettiin, jos se oli poika niin tytön kanssa, tahi jos oli tyttö niin pojan kanssa kävelemään käsikkäin ympäri tuvan kolme kertaa. Kamman tunnusti omakseen Niemelän Kaisa ja hän otti veljensä aikoen kävellä hänen kanssaan. Tätä ei Tolja sallinut, vaan käski Kaisan ottaa vieraan pojan. Kaisa otti heti paikalla ja arvelematta Lippolan Juhanan, jonka kanssa käveli kolme kertaa tuvan ympäri, ja niin hän sai panttinsa pois. Samalla tavalla kävi panttien lunastus siksi, kunnes kaikki olivat saaneet omansa.
— Nyt voitte vähän aikaa tanssia, sitten saatte nähdä, mitä seuraa, sanoi Tolja leikkinuorisolle. Sitten jutteli hän vähän aikaa Tinnon Martin kanssa ja he menivät yhdessä tupaseen, jonne Mattilan Simo seurasi heitä. Siellä Tolja pukeusi mustaan viittaan. Ison tyynyn hän sijoitti vatsallensa ja sitoi sen vyöllä kiinni. Näin hän näytti paksuvatsaiselle. Elohurstista laitettiin kappa selkään ja paperista lipero leuan alle. Martti ja Simo tulivat edeltäpäin tupaan ja käskivät nuorison lakata tanssista sanoen kohta papin tulevan saarnaamaan. Heti kuuluikin kopina porstuasta ja Simo lukkarina alkoi laulaa saarnavärssyä toisten keralla:
Meidän pappi paaravatsa, hoi koleena! Kirkkoherra kirkaspöksy, hoi koleena!
Tämän laulun aikana nousi papiksi pukeutunut Tolja uunille, pani kirjansa uunin patsaan päähän, rykäisi pari kertaa, katsahti ympärilleen ja alkoi saarnata paukuttaa koko pitkän, runopukuun puetun saarnan jokseenkin viatonta sisältöä. Eikä sitä ollenkaan käsitetty kirkonmenon pilkkana, vaikka kenties joku arkatuntoinen nykyään olisi valmis sen siltä kannalta ottamaan. Vaikka runossa olikin moniaat kyllä sukkelat käänteet, jätämme sen sen tähden painamatta.