Miten lienen työssäni onnistunut, ei ole minun tuomittavani. Sen vain voin varmasti vakuuttaa, ettei hyvää tahtoa suinkaan ole puuttunut; kyvyn ja voiman puute on taasen anteeksi annettava. Minä olen varma siitä, että niin kauan kun Suomen kansa on pitävä esi-isäinsä muistoa arvossa, niin kauan on sille vähäpätöisinkin teos, joka kansamme entisyyttä valaisee, tervetullut. Minun toivoni olisi tyydytetty, jos näillä lähteillä voisin olla avullinen vauraimmille kirjailijoille, jotka työskentelevät historiamme, kielitieteen, kauno- ja kansallisnäytelmäkirjallisuuden aloilla.
Ottakoon siis armas Suomen kansa suosiollisesti vastaan vähäpätöisen poikansa yksinkertaisen ja koruttoman kyhäyksen esivanhempaimme tavoista. Elähyttäköön nykyistä sukupolvea se yksimielisyys ja hellyys, joka on esivanhemmillamme ollut!
Silloin voimme ominaisena kansana pysyä mahtavain rinnalla suuressa sivistyksen työssä!
"Soisin Suomeni hyväksi,
Karjalani kaunihiksi,
Hyvin ain' elettäväksi,
Kunnialla kuoltavaksi,
Laiskat Lappihin menevän,
Muut veltot Viron vesille."
Johdatus
Siinä niemimaassa, jota Aitjärvi ja Luorikko rajoittavat, oli vielä tämän yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella kylä nimeltä Niemelä, jossa oli viisi taloa, nimittäin Lahtela, Mäkelä, Mattila ja Perätalo. Vaikka koko kylän nimi oli Niemelä, kutsuttiin kuitenkin varsinaisesti Niemeläksi sitä taloa, joka oli niemen kärjessä, ja niin mekin kertomuksessamme sitä nimitämme.
Niemelä oli koko kylässä ja ehkäpä koko niillä seuduin isoin ja rikkain talo, jossa oli perhettä viidettäkymmentä henkeä. Vanhinta kantaa oli talon isäntä, kihlakunnan lautamies Mikko Niemelä. Hänen vaimonsa nimi oli Riitta. Heidän lapsensa olivat Antti, Kaisa, Eerikka ja Mikko. Isännän veli oli Yrjö, Yrjön vaimon nimi oli Liisa. Heillä oli tytär Anni ja viisi pienempää lasta. Isännän ja Yrjön setä oli Mauno, jota koko perhe tavallisesti kutsui Mauno-sedäksi. Hän oli leskimies, eikä hänellä ollut yhtään poikaa, ainoastaan pari tytärtä, jotka olivat kylässä naimisissa. Talossa eli myös isännän sisar Mari, jota kutsuttiin Mari-tädiksi. Isännän vanha äiti Kaisa-ämmä oli pääemäntänä talossa.
Nuorempaa kantaa oli ukko-Lauri, jonka vaimo Helka-ämmä oli leipäemäntänä. Heillä oli kaksi poikaa, Matti ja Tuomas, joiden vaimot olivat Elli ja Heti. Näillä oli useampia lapsia. Talossa oli myös Mari-ämmä, ukko-Laurin veljen leski, jolla oli kuusi poikaa ja kolme tytärtä.
Kun siihen aikaan enemmiten viljeltiin kaskea, niin karja perheeseen nähden oli pieni. Niemelässäkin oli ainoastaan viisikolmatta nautaa, härät ja hiehot siihen luettuina, saman verran lampaita, viisi hevosta, kaksi isoa koiraa sekä pari emäsikaa ja puolikymmentä tallukkaa ynnä joukko kanoja ja kukko.
Asuintupa oli iso: puolikuudetta syltä pitkä ja viisi syltä leveä, varustettuna viidellä ikkunalla, joista toiset olivat neliruutuiset, vaan pöydänpään ja pöydänlatvaikkuna olivat kuusiruutuiset. Tuvan iso pöytä oli yhdestä ainoasta kuusesta, joka oli juurineen muodostettu pöydäksi. Tyvipuoli oli ympyräinen ja kahta kyynärää leveä; latvapuoli oli yhden kyynärän levyinen; koko pöydän pituus oli neljä kyynärää.