Käyköön Herra tahtos jälkeen: en pane tähän määrää päälle; tiedät tott kumman tarvinnen, elää, eli kuolla pois täältä; tott minull tapahtuu tahtos perään, elän eli käyn kuoleman erään: yksi kaikk, omas olen, Kriste. (Vvk. 309:8).
Sen jälkeen valettiin ukko-Laurille, Helka-ämmälle, Mari-ämmälle, Mauno-sedälle, isännälle jne. jokaiselle ikänsä jälkeen. Kun isännän tyttärelle Kaisalle valettiin ja tina muodostui räsäiseksi ja ikään kuin kruunun kaltaiseksi, niin ennustivat kaikki Kaisan joutuvan naimisiin. Kaisa punastui kuni leppälastu eikä virkkanut sanaakaan. Hänen sydämensä sykki niin kovasti, että hän luuli vieressään seisovan Anni-serkkunsa sen kuulevan. Siksi hän pani kätensä sydämensä päälle ja meni penkille istumaan. Hän tunsi hervotusta ruumiissaan ja muisti mitä hän oli Lippolan Juhanalle luvannut. Tinan valamista pitkitettiin niin kauan, että jokaiselle perheenjäsenelle tuli valetuksi. Sitten valettiin uusijouluvieraille. Kun valettu tina meni venheen muotoon, se ennusti hyvää kalavuotta, korren tahi tähkän muoto hyvää viljavuotta jne.
Kun tina oli valettu, tuottiin jouluoljet tupaan ja käytiin ilalliselle. Syödessään katsahti pieni Jaakko ikkunaan, parkaisi kovasti ja nousi äitinsä syliin.
— Mikä sinulla on, lapseni, kun noin parut ja vapiset? kysyi Heti lapseltaan.
— Mörkö on tuolla ikkunassa ja katsoo tänne, vastasi Jaakko.
Nyt kaikki kurkistivat ikkunaan katsomaan ja Jaakon isä sanoi:
— Ei lapseni siellä mitään mörköä ole, se on vain joku toisen talon poika, joka katsoo meidän perettä niiden länkien lävitse, jotka ovat olleet kolme kertaa hevosen kaulassa ruumista hautaan viedessä. Jos hän huomaisi jonkun meistä olevan päätönnä illallista syödessä, niin se ihminen kuolisi ensi vuonna.
Sen kuultuaan Jaakko koetteli kädellään päätänsä ja sanoi:
— Paikallaan minun pääni on; en minä suinkaan vielä kuole.
Kaikki rehahtivat nauramaan ja toisetkin lapset koettelivat kädellään, oliko pää paikallaan vai oliko se poissa. Tämä tietysti herätti naurua enemmän. Ukko-Lauri oli hyvin vakainen ja sanoi: