Kun keksojen luvusta arveltiin kolmasosa lankaa kelatuksi, niin taitettiin langat, käärittiin säikeen pää rihmalla, ettei se päässyt purkaantumaan, ja otettiin kartikka, jonka ympäri käärittiin kelalla oleva säie. Sitten taasen kelattiin toinen säie samalla tavalla ja käärittiin se niinikään kartikan ympäri. Samaten tehtiin kolmas säie. Kun kaikki säikeet olivat valmiit, sitoi ukko-Lauri kaksi säikeen päätä kelaan kiinni, ja Mauno-setä purki toiselta kartikalta ja Mikko toiselta kartikalta säikeitä tuvan lattian pituudelta, joten he joutuivat ovensuuhun. Nyt alkoi ukko-Lauri pyörittää kelaa ja isäntä katsoi perään, jotta molemmat säikeet kiertyivät tasaisesti toistensa ympäri. Tällä tavalla saatiin tuvan lattian pituinen köysi, jonka ukko-Lauri kääri kelan ympärille. Sitten taas Mauno-setä ja Mikko purkivat kartikoilta säikeitä sikäli kuin niillä piisasi ja ukko Lauri kiersi ne köydeksi. Kun säikeet oli loppuun kierretty, otti ukko-Lauri kolmannen kartikan, jonka säikeellä alkoi säiestää köyttä. Se kun täytyi toimittaa käsillä, niin se kävi hitaasti. Ensin hän Mauno-sedän avulla säiesti sen verran, että köyden pää ylöttyi hänen jalkansa alle lattialle. Sitten hän purki köyttä kelalta sikäli kuin tarve vaati ja kiersi kartikalla olevan säikeen köyden ympäri siksi, kunnes pääsi kelaan asti. Näin hän pitkitti työtään väsyksiin asti. Sitten tuli Mauno-setä säiestämistä jatkamaan. Tällä tavalla valmistettiin yhdeksänkertainen nuotanköysi. Nuotan paulat valmistettiin samalla tavalla, mutta ne tehtiin hienommat. Kun köysi oli saatu valmiiksi, se kiinnitettiin huoneiden salvaimiin virumaan (venymään). Sen jälkeen se oli valmis käytettäväksi ammattiinsa.
Ukkomiesten puhdetöihin kuului muiden muassa myöskin verkko- ja mertarihmojen kertaaminen. Kun naiset olivat liinoista kehränneet rullat täyteen rihmaa, niin kerittiin ne kerälle. Joku ukkomiehistä kiersi reidellänsä kerästä kaksi rihmaa yhteen niin pitkältä, että kierretty rihma ylettyi tuvan lakihirteen naulattuun puukoukkuun. Sitten kun rihma oli saatu koukkuun, käärittiin kierretty rihma värttänän ympärille, keträ asetettiin värttänän päähän ja molempain käsien välissä pyörittämällä saatettiin värttänä pyöriä hyrräämään. Oikealla kädellä, jossa kiertämätön rihma oli, nosteli ja laskeli kertaaja värttänää ylös ja alas. Kun värttänä lakkasi pyörimästä, se kierrettiin uudestaan kämmenien välissä ja laitettiin taasen vapaasti hyrrimään. Tätä pitkitettiin siksi, kunnes rihma tuli tarpeellisen kieräksi. Kierretty rihma käärittiin taas värttänän ympärille, ja kerältä purkaantui sikäli rihmaa kerrattavaksi. Jottei kerrattu rihma värttänältä purkaantuisi, niin se sorpattiin värttänän päähän ja jatkettiin työtä. Näin kerratusta rihmasta kudottiin nuottaverkkoja, mertoja, santelosilmiä ja pauloja potkuverkkoihin ja loput käytettiin vanhain verkkojen ja rysäin paikkaamiseen. Kerratessaan laulelivat vanhukset joko Kalevalan tahi muita lauluja, joskus ja varsinkin viimeisinä aikoina virsikirjan virsiä. Nuoremmat kuuntelivat ja koettivat oppia ulkoa. Mitä ei kerralla opittu, sitä pyydettiin vanhuksia toisen kerran laulamaan. Niinpä Niemelänkin ukko-Lauri lauleli kerratessaan:
Läksi vellokset vesille, emon lapset lainehille. Noin sanoi minun emoni, varoitteli vanhempani: Älä souda suota myöten, älä kangasta kahua, souda vieno vettä myöten, laskettele lainehia. Älä purressa puraja, älä viere venehessä! Pidä purtesi puhissa, venosesi varusalla, ettei kariin karahtaisi, salakiveen kirpoaisi, vene kaatuis kallellensa, sysäyisi syrjällensä, sinä vierisit vetehen, alle aaltojen vajoisit. Jäisi isäs itkemähän, äitisi älisemähän, isäs itkisi ikänsä, emos yönsä uikuttaisi, kuolis isäsi surusta, emos ennen aikojansa!
Nuoremmat naiset, tytöt ja pienemmät pojat työskentelivät tavallisesti yhdessä ryhmässä. He kertoivat toisilleen satuja ja arvoittelivat arvoituksia. Kuka ei kolmea arvoitusta osannut arvata, se "ajettiin huikkolaan". Myös iltahämärissä, so. hämäräjuhla-aikana, kokoontui usein suuri joukko kylän nuorisoa lämpiävään riiheen tahi johonkin taloon, jossa haastettiin kaskuja ja arvoiteltiin arvoituksia. Näissä tilaisuuksissa olivat äskennaineetkin keralla. Näissä tilaisuuksissa harjoitettiin runolaulujakin, varsinkin niitä lauluja, jotka nykyään on koottu Kantelettareen. Nuorista, paimeniässä olevista, olivat paimenlaulut mielirunoja, naimaiässä olevat nuorukaiset laulelivat kernaammin naimalauluja ja rakkausrunoja, naineet taasen joko huoli-, kaiho- tai ilovirsiä, mikä vain kullekin paraiten soveltui.
Kalevalan runoja ja muita uroslauluja laulelivat vanhemmat miehet illan pitkin ja varsinkin viinapannun ääressä istuissaan sekä nuotalla ollessaan nuotion ääressä ja syksyaikoina ollessaan hevosia paimenessa metsähalmeiden oraassa. Myöskin muita töitä tehdessä, jos vain tehtävä työ suinkin myöten antoi, pistettiin lauluksi. Sillä tavoin he oppivat lauluja toisiltaan. Tarkoin aina nuoret kuuntelivat vanhempain lauluja ja koettelivat oppia ne ulkoa. Siksi vielä nytkin joku muistaa
mitä isänsä opetti kirvesvartta vuollessansa, mitä neuvoi emosensa värttänätä vääntäessä.
Riihiaamuina nousivat jo riihenpuijat tavallisesti puolesta öin, pukivat illalla tuodut riihikot yllensä ja varustivat kaikki kampsut, mitä siihen toimeen tarvittiin. Pienemmissä taloissa kävi neljä tahi kuusi henkeä riihessä. Niemelässä, joka oli paikkakunnan suurin talo, kävi kahdeksan, kymmenen, jopa kaksitoistakin henkeä riihtä puimassa, aina sen jälkeen miten täynnä ahdosta riihi oli. Tytöt, nuoremmat pojat ja nuorikot kävivät tavallisesti riihtä ahtamassa, vaan ei puimassa. Myös varsin vanhat ja kivulloiset olivat poissa riihen puimisesta.
Kun riihi oli puitu, tulivat riihimiehet tupaan, pesivät, pukivat toiset vaatteet yllensä, söivät suuruspalan ja kävivät makaamaan. Riihen viskaajat menivät työhönsä murkinan syötyänsä ja vasta työnsä lopetettuaan he kävivät makaamaan. Päivän tultua ukkomiehet korjasivat oljet ja ruumenet sekä tuulsivat viljat ja korjasivat ne aittaan.
Niin kuin on jo mainittu, noustiin Niemelässä samaten kuin yleensä koko Karjalassa ani varhain aamusilla. Kotvan valvottua tuli varsinkin nuorille jo nälkä. Siksi oli suuruspala välttämätön. Tavallisesti syötiin Niemelässä suuruspalaksi leipää ja suolakalaa. Vanhemmat naiset nostivat puukuppiin hapanta taikinasta, jota kastoivat leivällänsä ja söivät. Lapset saivat voileipää, kun ensin olivat pesseet kätensä ja kasvonsa sekä harjanneet päänsä ja vähän aikaa lukeneet kirjaa. Vanhemmat miehet eivät koskaan syöneet suuruspalaa. Kun suuruspala oli syöty, käytiin tavallisesti makaamaan "päivän eellosia".
Kun kukonlaulu taajeni ja taivaanranta alkoi näyttää päivän tuloa, niin teki joko emäntä tai joku muu vanhempi nainen tulen tupasen lieteen ja pani edellisenä päivänä keitetyn sopan varistumaan. Suuremmat lapset saivat hoitaa tulta ja hämmentää keitosta, ettei se päässyt pohjaan palamaan. Kun keitos oli varistunut, se tuotiin pöytään ja syötiin leivän ja kaljan kanssa murkinaksi. Eri päivinä keitettiin erilaisia keitoksia. Niinpä esim. sunnuntaina keitettiin kaalia, maanantaina lohkoa, tiistaina kaalia, keskiviikkona huttua, torstaina lohkoa, perjantaina rokkaa ja lauantaina huttua. Kesäiseen aikaan ei niin tarkoin noudatettu näitä sääntöjä, vaan keitettiin useasti sakeaa rokkaa, sekaalia ja pirenaa. Usein laitettiin takkeria ja kesävelliä sekä mämmiä ja kiisseliä. Myös olivat hapanlohko, hapanhuttu ja omenavoi (potaattivoi) tavallisia ruokia. Sunnuntaiaamuina syötiin joko omenia (potaatteja) lihan kanssa paistettuna tahi palvattua lihaa. Kevätpuolella, kun lehmät poikivat, syötiin juusto- (pihka-) maitoa sunnuntaina murkinaksi, milloin vain sattui olemaan, vaan muuten muuta maitoa tahi voileipää. Kesällä keitettiin maitolämmitystä joka sunnuntai päivälliseksi ja maitovoita paistettiin jo lauantaina sunnuntaimurkinaa varten. Myöskin kala- ja lanttukukkoja laitettiin talvella usein, ja varsinkin matkaeväiksi ne olivat välttämättömiä. Juhlapäiviksi tehtiin piirakoita sekä ryyneistä että potaateista. Joskus paistettiin rieskaa talvella ja kiukkaa maitoa (piimää) kesällä. Jokapäiväisenä leipänä oli tavallisesti kaurainen leipä, ohraisia leivottiin pyhiksi ja rukiista leipää pitoihin ja juhliksi. Lehtikakkaroita paistettiin kesällä sukulaisille tuomiseksi kuin myöskin oman perheen syötäväksi. Munamaitoa keitettiin ainoastaan talon vävylle ja voimurua saunavaimoille.