— Jos eivät vain teidän karhunne mitään pahaa tee, niin tuokaa heitä tupaan, vastasi isäntä.
— Ei paha teke, ei paha teke, olka huoljet, sanoi mies ja meni pihalle.
Kohta tuotiin karhut tupaan. Iso rautarengas oli lävistetty kumpaisenkin karhun ylähuulen läpi; renkaaseen oli kiinnitetty rautavitjat, joista miehet taluttivat karhuja. Toiset miehet kävelivät jäljestä. Jokaisella oli vahva rautapääsauva kädessä. Jos karhu alkoi käydä uppiniskaiseksi, niin lyötiin sauvoilla armotta jotta luut loikuivat.
Kun karhuja tuotiin tupaan, olivat talon kissat Mirri ja Marri pankon laidalla. Ne pelästyivät niin että karkasivat heti uunille. Siellä ne nostivat karvansa pystyyn, sylkäisivät ja alkoivat murista hännät purhallaan. Lapset parkaisivat pelästyksissään ja puristivat äiteinsä kaulaan kätensä. Vaikka heille oli jo edeltä käsin selitetty, että karhut tuodaan tupaan, ja näytettykin ikkunasta karhuja, kun ne olivat pihalla, niin yhtä kaikki säpsähtivät lapset karhujen tupaan tullessa.
Tupaan päästyään karhut kävivät lattialle loikomaan. Ne näyttivät olevan väsyksissä.
— Anta hjuva isente kaks ljeba karhul, pyysi vanhin karhunkuljettaja.
Isäntä käski Matin tuomaan tupasesta kaksi leipää, jotka annettiin karhuille. Syödessään karhut murisivat. Sillä aikaa kun karhut söivät, kokoontui Niemelän suureen tupaan kyläläisiä katsomaan karhujen tanssia. He ihmetellen katselivat karhujen paksuja jäntereitä ja suuria torahampaita sekä kertoivat monta juttua tuosta merkillisestä pedosta, jolla on yhden miehen mieli ja yhdeksän miehen voima.
— On isente viinuska antat kaks vaterkka, pyysi karhusaksa.
— Onhan viinaa, sanoi isäntä ja haki viinaa.
Yleisö luuli, että karhuille annetaan viinaa, mutta miehet pistelivätkin itse viinan suuhunsa ja alkoivat sitten komentaa karhuja, jotka näyttivät olevan aivan haluttomat tanssimaan. Eräs miehistä jo lyödä lojautti karhua sauvalla, mutta isäntä kielsi sen ja sanoi: