Uunista vedetyillä hiilillä keitti emäntä kaalin. Mauno-setä nouti aitasta raavaslihaa, josta hakkasi niin monta palaa kuin talossa oli henkilukua. Lapset tulivat pyytämään ja Mauno-setä antoi lihaa, jota lapset söivät välipalakseen leivän kanssa. Emäntä korjasi lihanpalat pataan kiehumaan ja toi ryynejä kaalin suurukseksi. Tähteet lihoista vei Mauno-setä aittaan ja palasi jälleen entiseen toimeensa.
Lahtelan emäntä pistäytyi Niemelän tupaan ja hänen kerallaan tuli tupaan kaksi isoa koiraa. Mauno-sedän laulun kuultuaan alkoivat koirat ulvoa. Mauno-setä ajoi koirat porstuaan ja kävi taas laulamaan. Koirat rupesivat ulvomaan porstuassa. Nyt otti Mauno-setä korennon, jolla ajoi koirat pihalle, sulki porstuan oven ja sanoi vihaisesti:
— Noista paholaisen vaunuhevosista on hukka heittänyt vastuksen, jottei saa rauhassa lepopäivääkään pyhittää.
Sitten hän jatkoi taas lauluaan ja koirat ulvoivat ulkona ikkunan alla.
— Teidän vanhukset näyttävät olevan erittäin hartaita sanan viljelijöitä, sanoi Lahtelan emäntä talon emännälle.
— Niinhän ne ovat, ei sitä voi kieltää, vastasi talon emäntä, vaan minä en voi arvata, mitä hyvää mahtaa heidän pauhinastaan olla, kun he eivät sanaakaan käsitä, mitä lukevat tahi laulavat.
— Kyllähän he eivät taida lukuansa ymmärtää, vaan suittaahan heillä sentään olla hyvä usko, virkkoi Lahtelan emäntä.
— Uskoa ei suinkaan meidän vanhuksilta puutu, vastasi talon emäntä. He ovat uskovinansa Jumalaan, vaan samalla he uskovat noituutta ja palvelevat taikauksillansa epäjumalia, halteita ynnä muuta. Tokkohan sellainen usko auttanee mitään?
Tätä pakinaa olisi tainnut pitemmältäkin piisata, vaan Anni tuli huomauttamaan, että hiilet olisi uunista vedettävä ja potaatit pantava uuniin paistumaan. Sen kuultuaan läksi emäntä askareilleen ja vieras alkoi pakinoida Mari-tätin kanssa.
Vähän ajan perästä tuli pieni Juhana ulkoa tupaan ja sanoi: