Sillä aikaa kun Mauno-setä suolia kierretteli, otti isäntä sydämyksien ympäriltä ja toisistakin paikoista rasvan, jonka hän pani syöntärasvaksi siihen astiaan, johon mahapaita oli pantuna. Kurkkutorvi, maksa, keuhkot ja sydänmunat pantiin eri astiaan ja ne keitettiin ruuaksi jo samana päivänä.
Kun sisälmykset oli irroitettu, isäntä leikkasi ensin etu- ja sitten takajalat, jotka hän heti leikattuaan lyödä läppäsi entiselle paikalle, jotta muka vastakin olisi lihan ottoa. Sitten hän kaivoi rauhajaiset, jotka viskasi suolien sekaan, pisti puukolla reiän polvinivusen yläpuolelle ja heitti härän jalat suureen tiinuun, jossa oli vettä. Kylkiluut hakattiin kirveellä selkärangasta irti ja pantiin vesitiinuun. Selkäranka lyötiin kahdeksi kappaleeksi ja kaulapala leikattiin erikseen. Ne myös pantiin vesitiinuun.
Kun kaikki lihaaminen oli lopetettu, nostettiin mahalaukku nahkan sisään, joka solmittiin koivista yhteen ja kannettiin korennolla pellolle. Siellä halaistiin mahalaukku, kolistettiin jätteet pellolle ja satakerta vietiin kotaan, jossa naiset sen puhdistivat varilla vedellä. Härän nahka ripustettiin tallin räystään alle kuivamaan. Pellolle vietiin myöskin paksut suolet, vaan hienoista suolista tehtiin makkaraa sitten kun ne ensin puhdistettiin visusti.
Kohta kun suolet ja muut ravinnoksi kelpaamattomat jätteet oli viety pellolle, keräytyivät niitä syömään koirat, kissat, harakat, varikset ja pienet kotolinnut sekä siat. Lapsista oli sangen hauskaa, kun harakat leiskuivat sian selässä.
— Koetetaanpas pyytää joku varis tahi harakka, ehdotteli pieni Antti.
Tämä tuuma oli toisista lapsista mieleinen. Eerikka, joka oli vaurain heistä kaikista, otti suuren rikkakorin, asetti sen syrjälleen kalikan nojaan, sitoi nuoran kalikan keskustaan, pani rasvantähteitä korin alle ja kävi riihen kynnykselle vartioimaan pitäen nuoran toisesta päästä kiinni. Kohta menikin pari harakkaa korin alle rasvoja nuokkimaan. Sen huomattuaan Eerikka tempaisi nuorasta, kalikka luiskahti korin reunasta, kori mennä lupsahti alassuin maata vasten ja harakat jäivät korin sisään. Huomattuaan vapautensa loppuneen nostivat harakat aika rähinän, mutta se ei auttanut, vankina heidän vain täytyi olla. Pian olivat lapset korin ympärillä ja siinä pidettiin jos jonkinmoista neuvoa, miten saada harakat korista elävinä pois. He nostaa longottivat korin laitaa sen verran että Eerikan käsi mahtui korin alle, mutta voi pahus, toinen harakka pujahti siitä ulos ja lensi iloisena matkoihinsa pitäen aika rähäkkää mennessään. Ei siis sopinut koria kohottaa, mutta mikä neuvo auttoi? Vihdoin tuli ukko-Lauri lapsille avuksi. Hän leikkasi korin pohjaan reiän, pisti kätensä koriin ja niin otti kun ottikin harakan korista ja antoi sen Eerikalle, joka vei sen riiheen toisten lasten seuraamana. Riihen ovi suljettiin kiinni ja harakka laskettiin irti. Se koetteli lentää ylös parsille, mutta kun siellä oli savua, sen täytyi laskeutua alas. Vähän aikaa se lennellä räpäköi pitkin lattiaa etsien ulospääsyä. Vihdoin se lentää sujahti palavaan uuniin, jossa päästi kauhean hätähuudon. Siellä se palaa kärvettyi kuoliaaksi. Paha haju täytti riihen, jota haihduttaakseen lapset aukasivat riihen oven ja akkunan. Samaan liittoon sattui Mauno-setä tulemaan. Kuultuaan miten harakalle kävi hän torui lapsia aika lailla rääkkäyksestä. Hän selitti ettei ihmisillä ole lupaa rääkätä minkäänlaista eläintä, olkoon se pieni tahi suuri eläin. Tappaa ja syödä on lupa, vaan ei rääkätä. Tuo koski kovasti lasten omilletunnoille, ja katuen pahaa tekoaan he menivät tupaan.
Heti kun härkä oli teurastettu, korjattiin oljet pellolle ja tuvan verinen lattia pestiin kuumalla vedellä. Iltapuolella otettiin lihat tiinusta, pantiin vartaille ja vietiin aittaan valumaan. Illansuussa, kun lihat olivat kylliksi valuneet, isäntä suolasi ne suureen lihatortoon (tiinuun). Sydämykset, so. keuhkon, maksan ja sydänmunat, pani emäntä pataan, kiehutti ensin vähän aikaa, kaasi sitten turvotusveden pois ja laski ne uudestaan puhtaasen veteen, jossa keitti ne kypsiksi ja pani suolaa sekaan ja niin valmisti perheelle illallisen. Ukko-Lauri otti härän rakon, pisti vanhan tuomisen piipunvarren pään rakon sisään ja toisen pään pani suuhunsa, josta puhalsi henkeä (ilmaa) rakkoon. Hän puhalsi niin kauan, että rakko paisui suureksi ja tuli ohueksi. Sitten hän kääri rakon pään rihmalla kiinni, halkaisi päreen pään, jonka väliin työnsi rakon pään, ja pani sen uunin kohdalle lakeen kuivamaan.
Riihestä oli paha katku takertunut pienen Antin kurkkuun, ja häntä alkoi kovin nikottaa, niin ettei poika raukka saanut suutansa suljetuksi, yhä vain pani "ykn, ykn". Tämän huomattuaan käski Helka-ämmä Antin lukemaan perässään yhdessä hengenvedossa nikkoluvun. Antti luki Helka-ämmän perässä hyvin sukkelaan:
Nikko niineen, toinen tuomeen, kolmas koivuun, neljäs niemeen, viides vitsakseen, kuudes kuusameen, seitsemäs seipäänreikään, kahdeksas kannonpäähän, yhdeksäs yli kynnyksen, kymmenes kynnykselle: ja nikon pää poikki.
— Olisit käskenyt pienen Antin olemaan hengittämättä, niin kauan kuin suinkin olisi voinut, niin olisi nikko tauonnut loitsimatta, sanoi suuri Antti, isännän vanhin poika, Helka-ämmälle.