— Kyllähän tuon muistan, vaikken sanoja käsittänyt, vastasi
Mauno-setä.
— Vielähän meidän vanhat papit nytkin sanovat: tehtiin häneltä ja nähtiin häneltä, vaikka me muut ihmiset sanomme: hän teki ja hän näki, virkkoi Antti.
— Kuules äiti! sanoi pikku Elli. Kun me läksimme kirkosta, niin tuli Peräkylän Mari-täti meidän luoksemme, itki ja sanoi mummolle: "Kuulehan ystäväiseni, kun minulle kävi köyhästi tänä päivänä. Repolan Auno valitti minulle aamupuolella tyttärensä sormessa olevan raanin ja pyysi minua lukemaan raanin rasvaa; niin minä odotin soveliasta tilaisuutta. Kun oikeutta (ehtoollista) antaissa väki läksi kirkosta ja porstua jäi tyhjäksi, niin minä katsoin siinä raanin rasvan. Vaan tultuani kirkkoon pappi jo messusi, joten minä en kerennytkään käydä oikeuspöydässä" (ehtoollisella).
— Voi kauheaa kauhistusta! virkkoi Ellin äiti. Herran huonekaan ei saa olla rauhassa heidän taikauksiltaan, vaan he saastuttavat sen pyhyyden.
— Kyllähän taikaukset vähitellen jäävät pois, kun kansa valistuu ja vanhat taikurit kuolevat, tuumasi Matti.
— Minä en vie enää sinua milloinkaan kirkkoon, kun sinä kaikki lörpöttelet mitä kuulet, tiuskaisi Helka-ämmä pikku Ellille.
— Tuollainen asia sietäisi kuuluttaa saarnastuolissa, että kurjat taikurit älyäisivät karttaa vastedes noin törkeää tekoa, sanoi Antti vihaisesti.
Päivällisen perästä kävivät vanhat ihmiset lepäämään. Nuorempi väki luki kirjaa. Tytöt pyysivät ja saivat luvan käydä naapuritaloissa; pojat seurasivat tyttöjä. Illansuussa tuli nuori väki kotiin. Antti otti Raamatun ja luki siitä muutamia lukuja. Sen perästä veisattiin muutamia ehtoovirsiä. Muutamia naapureita kokousi Niemelään ja hekin ottivat osaa veisuun. Näin kului sunnuntai-ilta. Sitten käytiin illalliselle. Isännän poissa ollessa jakoi Mauno-setä lihapalaset miehille ja vanhin nainen kussakin naisten pöydässä jakoi nuoremmille naisille ja lapsille.
— Sinun pitää antaa lihavuittisi minulle, sanoi Juhana pienelle
Ellille.
— Miksikä niin? kysyi Elli.