Tammikuun nimestä olemme saaneet vanhoilta ihmisiltä seuraavan selityksen:
Tammi on meidän vahvin puulajimme, jota esi-isämme sen vahvuuden vuoksi pitivät sangen suuressa arvossa nimittäen sitä Jumalan puuksi. Vieläpä nytkin sanotaan kovasta puusta: "niin on kuin tammi". Sanotaanpa joskus tammeksi sitäkin, mikä ei oikeastaan tammi olekaan; esim. vaalua, joka kulkee myllyaitan läpi ja johon on vesi- ja hammasrattaat kiinnitetty, nimitetään paikoin tammeksi. Kenties ennen, kun maamme oli puista rikkaampi, se lienee ollutkin tammea, vaan nyt se tavallisesti on honkapuuta. Tästä on tämä kuu, joka on vuoden kovimmalla ajalla, saanut tammikuun nimen.
Helmikuun nimen ovat vanhat sanoneet tulevan siitä, että kun ilmat tässä kuussa, varsinkin loppupuolella, ovat noivemmat (lauhkeammat) — tietysti tässä tarkoitetaan vanhaa ajanlaskua — niin että räystäät vettä tippuvat ja yökylmä jäädyttää vesipisaraiset jääksi, jotka aamusilla kimaltelevat niin kuin helmet neitosten kaulassa, niin siitä syystä on tälle kuulle annettu nimeksi helmikuu.
Maaliskuun nimestä olemme kuulleet monenlaisia selityksiä. Uskottavalta näyttää, että se johtuu sanasta maali. Kun näet tässä kuussa jo hanki kannattaa, niin seudun nuorukaiset hiihtivät suksillaan johonkin soveliaasen paikkaan, asettivat maalin ja rupesivat siihen ampumaan. Täten he harjaantuivat tarkoiksi ampujiksi, joka entiseen aikaan, kun pääelinkeinona oli metsästys ja kalastus, olikin sangen tähdellistä. Kuinka suuressa arvossa joutsimiehet (ampujat) olivat, näemme esim. siitä, että ennen vanhaan verot luettiin joutsittain, ja paikoin nytkin vielä, tahi ainakin näihin aikoihin asti, kirkon rakennustyöt toimitetaan joutsittain (jousittain) lukemalla kuinka monta jousta jännittävää eli vississä iässä olevaa kussakin talossa oli. Tämän kuun ilmoista sanotaan: "Minkä helmikuu helpottaa, sen maaliskuu maksaa. Sen verran suvella sadetta kuin maaliskuussa sumua."
Huhtikuun nimen voipi johtaa sanoista huhta ja huhtua. Tässä kuussa näet aloitettiin huhdan teko sillä tavoin, että yhteisillä metsämailla kävivät isäntämiehet merkitsemässä sen piirin, joka seuraavana kesänä kaskeksi (huhdaksi) kaadettiin. Myös tämän kuun loppupuolella käytiin kaski karsimassa toukokuun ahavilla poltettavaksi. Ja kun tämän kuun lopussa lumi sulaa ja maa huhtautuu, niin kuin sananparsi sanoo: "Maaliskuu maan avaapi, huhtikuu huhteleepi", niin voipi tämän kuun nimi tästäkin syntyä. Muuten sanotaan lumen sulamisesta: "Minkä maaliskuu säästää, sen huhtikuu päästää". Taivaallisista talvikuista puhumme vastedes.
* * * * *
Eräänä päivänä laskiaisenalusviikolla olivat Niemelän kylän pienet pojat kokoutuneet Niemelän lämpiävään suureen riiheen suksiaan voitelemaan. Siinä ensin puhuttiin mäenlaskusta ja kuinka jyrkältä mäeltä on kukin uskaltanut laskea alas. Kun nämä jutut olivat loppuneet, kertoi Mattilan Simo seuraavan tarinan:
— Laiska hevonen veti kerran suolakuormaa järven sivuitse. Kun tie oli kallellinen, niin vierähti raskas kuorma tapaturmassa tieltä järveen. Kun se vihdoin sieltä saatiin ylös nostetuksi, hupeni kuorma koko joukon, sillä suolat olivat vedessä sulaneet paljon, joten kuorma oli paljon keveämpi. "Tämä on hyvä keino", tuumi hevonen, "minä käytän tätä keinoa vastakin hyväkseni". Toisen kerran veti taas sama hevonen pellavakuormaa samaa tietä. Kun hän näki järven tulevan, juoksi hän ja kaasi tahallansa kuorman veteen. Mutta kun pellavat vedessä kastuivat, tulivat ne entistä raskaammiksi, niin että hepoparka sai vetää minkä jaksoi, eikä sittenkään kuorma tahtonut mäkeen nousta. "Ei vilppi ja viekkaus maailmassa auta", mietti hevonen, "vaan rehellisyys ja totuus paikkansa pitävät". Eikä hän siitä lähtien enää milloinkaan kuormaansa kaatanut, vaan veti aina hyvästi.
— Minä kerron tuon sadun rennunkielellä, sanelepas sinä Simo se uudestaan, virkkoi Lahtelan Erkki.
Simo kertoi edellä ja Erkki käänsi sen rennuksi perästä seuraavaan tapaan: