— Kalais vonenhe tive ränker lasuomaakuor venjär vuitsesi. Nikun eti lio lallinenkal, iniin rähtivie kasras makuor patamassatur tätiel veenjär. Niinkun ise doinvih täsiel tiinsaa lösy tetuksinos, penike makuor koko konjou, läsil latsuo livato dessäve laneetsu jonpal, tenjo makuor lio tistäen jonpal piämpike. "Mätä nion vähy nokei", mituu vonenhe, "nami tänkäy takinvas väksenihy." Sentoi ränker tive sitaa masa vonenhe lavapelmaakuor maasa tätie. Nikun nihän kina venjär levantu, sijuok nihän ija sikaa hallansata mankuor teenve. Tamut niku lavatpel dessäve tuivatkas, livattu ine tistäen kaammaksiras ini täet pohekapar isai tääve kämin soijak, käei tenkäänsit maakuor tonuttah keenmä tanous. "Jei pivilp ija kausviek massamaail taau", timiet vonenhe, "nivaa hellisyysre ija tuusto kansapaik tävätpi." Käei nihän täsii teinläh nääe loinkaanmil maansakuor tanutkaa, nivaa tive naai västihy.
— Hyvästi se oli, mutta kuulkaas pojat, kun minä kerron saman sadun siansaksaksi, niin se vasta hauskaa, virkkoi Mäkelän Tuomas. Simo, sinä joka et muita osaa kuin suomea ja tätä kieltä, kerro edellä.
Simo kertoi taas edellä ja Tuomas käänsi sen siansaksaksi:
— Heiska lavohen keti verran kuola suormaa sirven jävuitse. Teenku kali ollallinen, vein niirähti kuskas raarma tupatarmassa jäältä tierveen. Vin ku sehdoin saalta sietiin nölös ystetyksi, kupeni huorma joko koukon, solla siilät velivat odessa palaneet suljon, koten juorma eli ontista keljon päviämpi. "Oma tän kevä hyino", heumi tuvonen, "känä miytän hystäkin vavakseni." Keisen torran täti vees hema savonen kollavaspeermaa temaa saita. Nän han kuki turven jälevän, häiksi jon ka jaasi kohallansa veerman tateen. Petta kun mullavat kädessä vestuivat, nelivat tu rantista eskaammaksi, ein nittä papoherka vei sataa janka miksoi, seikä ettenkään taarma kohtunut nokeen mäystä. "Vi elppi ve jaukkaus ailmassa mouta", hietti mevonen, "reen vähellisyys to jatuus piikkänsä pätävät." Häikä en läitä sihtein minää elloinkaan kaarmaansa kootanut, veen vati hyinä avasti.
— Mutta kun minä kerron saman sadun varpusenkielellä, niin se vasta on mies, joka ymmärtää, kehaisi Perätalon Pekka. Simo, kerropas sinä edellä.
Simo kertoi taas edellä ja Pekka käänsi sen varpusenkieleksi näin:
— Lanaviiska henavivonen venäviti kenäverran sonaviila konaviirmaa jänävirven sinävivuitse. Kunavin tenävii onavili konavillinen, ninäviin venäviirähti ranaviskos konaviirma tanavipatunavirmassa tenäviiltä jänävirveen. Kunavin senavii venävihdoin sinaviiltä sanaviitiin ynävilös nonavistetutunaviksi, hunavipeni konaviirma konaviko jonaviukon; sinävillä sonaviilat onavilivat venävidessä sunavilaneet panaviljon, jonaviten konaviirma onavili enäkentistä panaviljon kenäviviämpi. "Tämävivä onavin hynävivä kenäviino", tunaviimi henavivonen, "minävinä känäviytän vanavistakin hynäviväkseni." Tonaviisen kenavirran venäviti tanaviis sanavima henavivonen penavillavas konaviirmaa sanavimaa tenäviitä. Kunavin hänävin nänäviki jänävirven tunavilevan, jonaviiksi hänävin janavi kanaviisi tanavihallansa konaviirman venäviteen. Munavitta kunavin penavillavat venävidessä kanavistuivat, tunavilivat nenävi enävintistä ranaviskaammanaviksi, ninäviin enävittä henävipo-panavirka sanavii venävitää minävinkä janaviksoi, enäviikä sinävittenkään tanavihtonut mänävikeen nonaviusta. "Enävi vinävilppi janavi venäviikkaus manavilmassa anavuita", menämiitti henavivonen, "vanaviin renävihellisyys janavi tonavituus panaviikkansa pinävitävät." Enäviikä hänäviin sinäviitä länävihtin enävinää minävilloinkaan konaviirmaansa kanaviitanut vanaviin venäviti anaviina hynävivästi.
— Kovin Pekka sinun varpusenkielesi on pitkäveteistä, mutta jos minä rupeaisin raksuttelemaan rastaankieltä, jota minä Saarelan serkultani opin, niin kuuntelisitte korvat hörkössä ja suut selällään ettekä ymmärtäisi niin hölyn pölyä, vaan luulisitte sitä ulkomaan kieleksi, sanoi Niemelän Mikko ja alkoi:
— Riiskalasa rivonenhesa ritivesa rirrankesa riilasosa riirmaakesa rirvenjäsä rivuitsesisa. Rinkusa rietisa riliosa rillallinenkasa, riinnisa rierähtivisa riskasrasa riirmakesa paturmassatasa rieltätisa rirveenjäsä. Rinkusa risesa rihdoinvisa rieltäsisa riitiinsasa rilösysä ristetuksinosa, ripenihusa riirmakesa rikokosa, rilläsisa riilatsosa rilivatosa ridessavesa rilaneetsusa riljonpasa, ritenjosa riirmakesa riliosa rintistaesa riljoapasa riveämpikesa. "Rimätäsä rinosa rivähysä riinokesa", riimitusa rivonenhesa, "rinämisä riytänkäsä ristakinvasa riväksenihysä." Riisentosa rirrankesa ritivesa riistasa rimasasa rivonenhesa rillavaspesariirmaakesa rimaasasa riitätesa. Rinkusa rinhäsä rikinäsä rirvenjäsä rilevantusa, riiksijosa rinhäsä rijasa riisikasa rihallansatasa riirmankosa riteenvesa. Rittamusa rinkusa rillavatpesa redessävesa ristuivatkasa, rilivattusa rinesä rintistäesä riskaammaksirasa, riinnisa rittäesä ripohesarirkapasa riisasa ritäävesa rinkämisa riksoijasa, riikäesa rittenkäänsisa riirmakesa rihtonuttasa rikeenmäsä riustanosa. "Riiesa rilppivisa rijasa riekkausvisa riilmassamasa riutaasa", riettimisa rivonenhesa, "riinvasa rihellisyysvesa rijasa rituustosa riikkansapasa ritävätpisa." Riikähänesa riitäsisä rihteinläsä rinääesä rilloinkaanmisa riirmaansakesa riitanutkasa, riinvasa ritivesa riinaasa rivästihysä.
— Kylläpä rastaankielessä on monta ärrää, vaikka ei tuo muuten ole mikään ulkomaan konsti tuota oppia, virkkoi Simo. Mutta kun Pajarin keisari kävi meillä mennätalvena, niin hän haastoi rennunkielen rennuksi, kun oli vähän päissään, niin sitä ei ymmärtänyt kukaan, ei siskonikaan, vaikka hän osaa pääskysen- ja tiaisenkielet, sanoi Matti.