Kun sukset oli voideltu, ne nostettiin riihenparsille kuivamaan. Seuraavana päivänä pojat ottivat suksensa ja menivät latuja tekemään kotimäen rintaan. Se oli järven puolelta melkein jyrkkä, joten pienet pojat tukeeksensa pistivät suksisauvan haarojensa väliin ja niin pääsivät seisoallaan jäälle.
Laskiaissunnuntai ei ollut muita pyhiä merkillisempi eikä sitä millään erinäisellä juhlallisuudella vietettykään, mutta laskiaistiistai sitä vastoin oli muita viikonpäiviä merkillisempi. Se oli jo pyhä, jolloin naiset eivät kehränneet eivätkä miehet mitään lastuja tehneet, sillä jos naiset olisivat silloin kehränneet, niin eivät seuraavana kesänä olisi pellavat ja liinat kasvaneet. Jos taas elukat olisivat saaneet astua miesten laskiaisena tekemien lastujen päälle, niin olisivat niiden jalat tulleet kipeiksi.
Päivälliseksi joka talossa oli keitetty sorkkarokkaa. Se oli muuten keitetty niin kuin tavallinen papurokka, mutta mausteeksi oli pantu edellisenä syksynä teurastettujen sikojen sorkat. Sorkkarokkaa syödessä ei puhuttu sanaakaan vaan oltiin koko perheen tuumasta ääneti, sitten eivät itikat ja muut sääsket kesällä vaivanneet. Myös ei sormia nuoleksittu, vaikka ne olisivat syödessä tulleet kuinka rasvaisiksi. Siten vältettiin lihapuikkojen tuleminen kynsien ranteisiin. Syödessä erotettiin tarkoin sorkasta jokainen nivel erikseen, jotka atrian loputtua tarkoin kerättiin ja pantiin pussiin. Sitä pussia sitten iltapuolella mäkeä laskiessa joko isäntä tahi emäntä kantoi vasemmassa kädessään. Tällä tavoin kun oli kolme mäkeä laskettu, haudattiin sorkkapussi lumeen. Tällä taialla estettiin siat tunkeutumasta aitauksiin ja eksymästä metsään sekä saatiin ne pysymään yhdessä laumassa.
Iltapuolella kiiruhti jokainen, ken vain kynnelle kykeni, mäenlaskuun kotimäelle. Sinne kokoontui koko Niemelän kylän rahvas sekä nuorisoa, varsinkin poikia ja tyttöjä lähikylistäkin. Pienemmät pojat laskivat suksilla, sujahuttivat alas huutaen mennessään:
Hei jui suijaa
pitkiä pellavia!
Mitä pitempiä mäkiä laskettiin, sitä pitempiä pellavia arveltiin seuraavana kesänä kasvavan.
Pojat ja tytöt laskivat kelkoilla mäkeä. Tavallisesti istui tyttö pojan sylissä. Vanhemmat ihmiset toivat mäen päälle reet, joihin istausi väkeä niin paljon kuin vain suinkin mahtui. Reen alas mäkeä juosta luikuessa lauloivat reessä olijat:
Pellervoinen peikonpoika, Samsa poika pikkarainen! Pensottele pellavia, liuo liinan siemeniä, saata satalatvaiseksi sata siementä sisässä. Vartta pitkäksi viruta, kuitu saata kaunihiksi, jotta mä saisin juhlapuvun, juhlapaidan palttinaisen, aivan liinan aivinaisen.
Viimeinen säe vedettiin kaksi kertaa.
Vanhatpojat, vanhatpiiat ja kaikki ne yksinäiset ihmiset, joilla ei kumppalia tahi mielitiettyä ollut, laskivat yksinään joko kelkalla, suksilla tahi muilla laudankappaleilla, joka vain alas suijasi ja jolla oli mahdollista joko seisoa tahi istua. Aika välistä joku kaatua kellahti, jolloin alusta tavallisesti lenti aika kyytiä alas mäkeä jättäen isäntänsä oman onnensa nojaan. Tälle kaikki nauraa hohottivat.