Saunasta tultuamme kyseli isäntä pelonalaisena Toljan kotopaikkaa, vanhempia ynnä muuta. "Minä olen syntynyt Peräpohjan maalla, oikein Lapinmaan rajoilla, ja tulin vanhempani keralla etelään. Pohjalaiset eivät olekaan niin hölmöjä kuin muut suomalaiset, vaan he tietävät yhtä ja toista", vastasi Tolja.
Aamulla läksimme jo pimeän aikana metsään halonvetoon. Minä vein Toljalle ulos kuivat sukat jotka hän pani jalkaansa. Laittoipa vielä töppösetkin kenkäinsä päälle, kun oli kova pakkanen. Illalla, kun tulimme kortteeritaloon, Tolja heitti taas pihalle töppöset ja sukkansa jalastaan. Sukat minä taas vein tupaan, vaan töppöset Tolja kätki heinien sisään. Näin hän teki joka aamu ja ilta, eikä meiltä varastettu mitään, vaikka taloa varkaanpesäksi sanottiin. Päin vastoin annettiin meille talosta kaassaa (keittoa) ja tsajua (teetä).
Eräänä iltana, kun olimme jo ehtineet riisuuntua, tuli taloon vieras mies ja nainen. He kuiskailivat vähän aikaa isännän kanssa. Vihdoin isäntä kutsui Toljan luokseen ja kysyi, tahtoisiko Tolja olla hyvä ja lukea hammassuoloja tälle vieraalle emännälle, joka oli hänen sukulaisensa.
Tolja mietti hetkisen ja sanoi sitten rohkeasti: "Oli menneeksi, mustalaispoika sotamieheksi. Tarpeellisista pitää hädässä auttaa; antakaa minulle pala riepua ja suoloja."
Sen saatuaan Tolja asetti suolariepunsa liedelle ja alkoi lukea pamisuttaa:
Himmene nyt hiien hurtta
ja raukea Manalan rakki.
Sitten lukea lurpotteli mitä sylki suuhun toi, vesi kielille vetäisi.
Meitä tahtoi naurattaa, vaan emme uskaltaneet; silloinhan olisi koko
Toljan noitakonsti mennyt myttyyn ja me emme enää olisi voineet olla
koko talossa. Siksi täytyi mukaantua oltavien olojen mukaan.
— Osaako Tolja todellakin loitsia? kysyi Savolais-ukko.
— Samalla tavalla kuin minä ja sinäkin, vastasi Suutarin Pekka. Eiväthän ne mitään loitsulukuja olleet, joita Tolja lukea lorotteli, olivathan vain semmoisia olevinaan.
— Ja samanlaista ovat niidenkin konstit, jotka tietäjinä kuljeksivat ja muita herkkäuskoisia narrailevat, sanoi Korjuksen Risto.