Niin muodoin ei kestinpito aineellista kulunkia paljon talolle saattanut ruoka-aineisiin nähden, mutta heiniä ja kaurojahan se sentään veteli, kun kestiä kesti pari vuorokautta.
Tavallisesti kestivieraat tulivat lauantai-iltana. Hyvän illan sanottuaan menivät miesvieraat suuren pöydän luokse ja naisvieraat pysähtyivät ovensuuhun, jossa antoivat tuomisensa talon emännälle, jonka jälkeen kunkin vieraan läheinen sukulaisnainen vei vieraansa siihen paikkaan tuvassa, jossa hän itsekin oleskeli, riisui vieraansa päällysvaatteet ja korjasi huoneeseensa. Miesvierasten päällysvaatteet riisuivat talon tyttäret ja korjasivat ne vaateaittaan. Miesvieraat antoivat isännälle tuomislasinsa (taskumattinsa). Riisuttuaan kävivät vieraat penkille istumaan ja talonväki kävi heitä tervehtimässä, miehet kättä antamalla ja naiset likistämällä. Tuloryypyt antoi isäntä jokaiselle tultua.
Kun kaikki vieraat olivat kokoontuneet, syötiin yhteinen illallinen. Niin hyvin ruualle käydessä kuin myöskin herettäissä luettiin ja veisattiin. Illallisen perästä tehtiin tilat ja talontyttäret riisuivat ukkomiesten jalat, niin hyvin vieraiden kuin talon miestenkin, ja korjasivat jalkineet, jotka taasen aamun tultua antoivat omistajillensa. Sunnuntaiaamuna pidettiin yhteiset rukoukset, jonka jälkeen syötiin murkina, ja sitten sai mennä kirkkoon ketä halutti.
Kirkkoaikana syötettiin vieraita naisia ja lapsia. Kirkosta tultua syötiin yhteinen päivällinen, jonka jälkeen vanhat miehet vähän aikaa lojahtivat (lepäsivät), vaan nuoremmat miehet ja naiset kävivät naapuritaloissa. Heti päivällisen perästä kauroitettiin hevoset.
Sillä aikaa kun nuoriso oli kylällä, kokoontuivat vanhemmat miehet suuren pöydän ympärille, jossa kertoivat kaikenlaisia asioita, joita kuuntelemaan ja osaa ottamaan oli joku naapurin vanhempikin mies tullut. Tavallisesti alkoi keskustelu talven ilmoista, ja niistä pääteltiin, minkälainen kesä oli seuraava. Sitten käännyttiin talvitoimiin ja kukin kertoi mitä tiesi merkillisempää talven pitkin tapahtuneen. Niinpä esim. Suutarin Pekka kertoi, kuinka he Venäjällä rahdissa käydessään olivat menetelleet, kun eivät tahtoneet saada kortteeria.
— Meitä oli iso artteli, kertoi Pekka, kun menimme Suomesta Pietariin rahdin tekoon. Edellisiltä rahtimiehiltä saimme tietää, että oli edullista halkorahtia Inkeristä Pietariin, ja me ajoimme heti neuvotulle paikalle. Iltapimeä kun oli, niin oli meillä työläs saada kortteeria niin monelle miehelle ja hevoselle kuin meitä oli. Me kävimme talosta taloon emmekä tahtoneet mihinkään päästä yöksi. Vihdoin neuvoi meille eräs talonmies mistä saisimme kortteerin. Siellä ei hän sanonut olevan ketään kortteeria eikä kenenkään uskaltavan sinne mennä, kun sen talonväki oli "pitkän kynnen pitäjiä". Me neuvottelimme vähän aikaa keskenämme ja päätimme jo mennä toiseen kylään. Mutta vihdoin huusi Tolja: "Miehet, oletteko te hullut? Kun tässä kylässä on kortteeri saatavana, niin te nyt näin myöhään vielä ajaisitte toiseen kylään. Kuulkaa mitä minä olen tuuminut. Niin kuin tiedetään, ovat inkeriläiset taikauskoisia ja pelkäävät noitia. Minä heittäydyn noidaksi ja te tunnustakaa minut sellaiseksi. Kun menemme taloon ja meille luvataan kortteeri, niin minä heitän pihalle sukat jalastani ja pistän paljaat kengät jalkaani. Sinä Pekka viet piilossa minun sukkani tupaan kuivamaan ja tuot ne huomenaamuna minulle pihalle, jossa minä ne taas pistän jalkaani. Tuvassa kun riisumme, niin ottakaa asia puheeksi, että minulla ei olekaan sukkia. Kyllä minä sitten tiedän, mitä minä siihen vastaan. Mutta kaikkien pitää oleman aivan yksituumaiset ja pitämän minua suurena noitana, niin totta toisen kerran meiltä ei varasteta, ei niin mitään."
Tämä neuvo oli meistä kaikista hyvä, ja me päätimme seurata sitä. Tultuamme taloon kysyimme kortteeria. Se luvattiin. Talo oli hyvin varakkaan näköinen ja talonperettä ei muuta ollut kuin isäntä, emäntä ja heidän täyskasvuinen tyttärensä, joka oli mitä sievimpiä inkerittäriä. Päällysvaatteet riisuttuamme sanoi isäntä: "Meillä olisi sauna kylvettävänä. Jos vieraat haluavat tulla kylpemään, niin saatte luvan mennä saunaan."
Me tietysti suostuimme ilolla isännän esitykseen ja aloimme riisua. Kun Tolja veti paljaat kenkänsä jalastaan, minä sanoin kummastellen: "Kah, eihän Toljalla ole sukkiakaan jalassa, vaikka on niin kova pakkanen." "Milloinkas Tolja on ennen sukkia pitänyt, vaikka tulta taivaasta sataisi, kyllä se poika osaa pakkasen lumoa, ettei se hänen jalkojaan palella", vastasi Latun Matti.
Tämä ihmetytti isäntää ja hän tuli oikein omin silmin katsomaan, oliko Toljalla sukkia vai ei. Kun hän ei huomannut sukkia olevan, niin hän sanoi kummeksien: "Miten se voipi olla mahdollista: matkustaa näin pakkasella sukitta?" "Sen joka Suomesta tänne asti matkustaa, täytyy tietää niin paljon konsteja, ettei jalkoja palella", vastasi Tolja.
Saunaan lähtiessään Tolja viskasi rahakukkaronsa talon pöydälle. "Älä veikkonen noin taroisalle paikalle heitä rahakukkaroasi. Tietysti ei sitä talonväki ota eivätkä oman arttelin miehet, mutta voipihan joku matkalainen siepata kukkaron meidän saunassa ollessamme ja sinä jäät rahoitta", huomautin minä. "Kuka minun kukkaroni varastaa, hän varastaa viimeisen kerran tässä maailmassa", huusi Tolja ja juoksi talon tyttären jäljestä saunaan.