palttinaa kuin paperia, seinä ja päivä.
Laiskan kankurin pirta ääntää "huomen, huomen", vaan vireän panee "tänäpäin, tänäpäin". Tällä sananparrella tarkoitetaan kutojain sukkeluutta.
Niin pian kuin kangasta saatiin sen verran, että se ylettyi pari kertaa vaatesyrjän ympäri, leikattiin tutkain poikki. Kun vaatesyrjän ympärille valmistui pitemmältä kangasta, purettiin kangas vaatesyrjältä ja käärittiin pankolle, jonka keskitse pistettiin kepukka ja sen päät sidottiin pirran kohdalle, kankaan alle niin, ettei se yläpuolella tavannut pirtaan eikä alapuolella kutojan jalkoihin, kun hän suksia polki.
Vaikka kangas olisi ollut kuinka pitkä tahansa, niin ei kangasta luodessa eikä kääriessä käyty syömään, vaan luotiin ja käärittiin yhteen perään, sitten kangas muka veti vähemmän kudetta. Kun kangas oli kääritty, vietiin käärikeneuvot juoksujalassa ulos ja viejä sanoi mennessään:
Niin kauan kangas on kankailla kuin harakka seipään päässä.
Tähän vastasi joku piloillaan:
Niin kauan kangas on kankailla kuin torakka seinänraossa.
Lapset tai vanhemmat naiset tavallisesti tekivät käävejä (käämejä) kankaan kutojalle käävikololla tahi käävivokilla. Palttina- ja lankakäävien alle pantin paperia, joka esti käävit vieremästä. Käävit pantiin sukkulaan kutoessa.
Kun kangas oli jo niin loppuun kudottu, että loimirihmat tulivat pohjukoilleen, otettiin rihmasyrjä pois ja loimet laitettiin pohjukoistaan lopinlaudoille, joten sen saattoi tarkemmin kutoa. Kaikki kun saatiin kudotuksi, leikattiin loimirihman päät poikki ja solmittiin ne nipuille. Näitä kutsuttiin tutkainpäiksi. Näihin tutkainpäihin solmittiin sitten seuraava kangas, joten ei jokaista kangasta tarvinnut uudestaan lykkiä. Valmiiksi kudottu vaate myöskin leikattiin poikki ja jätettiin pirran kanssa tutkaimeksi noin pietimen verran. Valmiiksi saatu liina- ja pellavaskangas kasteltiin ja levitettiin hangelle valkeamaan. Kun yksi puoli kangasta oli kylliksi valjennut, niin käännettiin toinen puoli valkenemaan. Sitten kuivattiin kangas ulkona, tuotiin tupaan ja venytettiin penkin raossa ja leikattiin vaatekappaleiksi, joita kevään korvassa ommeltiin. Sarka- ja sarssikankaat myöskin kasteltiin varissa vedessä, pantiin tiinuun ja jaloilla vanutettiin, jonka jälkeen ne kaulattiin ja kuivattiin.
Jos kangasniidet olivat jo loppuun kuluneet, niin tehtiin uudet niidet sitä varten valmistetusta kaksinkertaisesta niisirihmasta. Romuhuoneesta tuotiin kolmesivuisen särmiön muotoiset niisipölkyt, joiden yhdessä särmässä oli kolme ympyräistä napakairan reikää yhtä kaukana toisistaan. Näihin reunimmaisiin reikiin pistettiin niisivarpaset ja keskimmäiseen sydänvarpanen. Niisiharakka laitettiin keskelle siten, että harakan reiästä kulki sydänvarpanen ja harakan lovet asetettiin niisivarpasiin. Kaksi henkeä tarvittiin niitä tekemään, toinen teki kävyllä ja toinen kerällä. Niiden valmiiksi tultua otettiin sydänvarpanen ja niisiharakka pois, vaan niisivarpaset jäivät kiintonaisina niisiin. Rihmalla erotettiin paasmat, kolmekymmentä niisirihmaa kuhunkin paasmaan. Palttinakankaan niidet tehtiin hienommasta, vaan muiden kankaiden paksummasta rihmasta.