Jo lauantai-iltana tehtiin kirkolla kaikenlaisia kauppoja: vaihdettiin, ostettiin ja myytiin hevosia, ostettiin kaikenlaisia käsitöitä niin kuin satuloita, piiskoja, viikatteita, sirppejä, keritsimiä, vöylisiä, kulkusia, lehmäin ja lammasten kelloja, vehnäspullia, piittinää, katajaolutta ym. tavaraa. Kirkkotarhan ulkopuolella oli kaupan paloviinaa, joka myöskin kulki kaupaksi.
Ne jotka kirkolla olivat yötä, järjestelivät jo varhain sunnuntaiaamuna tavaroitaan ja sijoittelivat niitä enin huomattaville paikoille. Oluttynnyreitä (puolikoita) asetettiin kirkkotarhan aidan viereen. Rinkeli-, räänikkä- (renikka-), kauruska- ja vehnäskorit asetettiin niin taroisalle paikalle, että yleisö ne pian huomasi. Kellotapulin viereen varustausivat piittinän kauppiaat ja vähän ulompana oli muita rihkamakauppiaita. Ulompana lepikossa olivat viinan kauppiaat. Äidit ripustivat pienokaistensa hurstit kirkon ympärillä kasvavain puiden oksiin, jättivät lapsosensa suurempain veljien, sisarten tahi mummojen tuuditettavaksi ja menivät itse joko kaupuksiansa tekemään tahi tuttaviansa ja sukulaisiansa tapaamaan.
Myös ne, jotka sunnuntaiaamuna kirkolle saapuivat, tulivat tavallisesti niin varhain, että ennättivät kauppoja tehdä ennen jumalanpalveluksen alkamista, sillä jumalanpalveluksen aikana ei saanut mitään kauppaa tehdä.
Miehet tavattuansa sukulaisensa tahi tuttavansa tarjoilivat toisilleen taskumateistaan, puhelivat ilmasta, vuodentulosta, kesätöistä ynnä muista asioistaan sekä tekivät kaupuksensa. Ne, jotka olivat viinaanmenevät, hakivat viinankauppiaat, ostivat, ryyppivät ja viipyivät viinankauppiaan lekkerin tienoilla eivätkä muusta välittäneet. Vähitellen kokoontui samaan tapaan taipuvia kosolta yhteen, ja siinä ryyppimisen ohessa tupakoitiin ja puheltiin niitä, näitä ajan ratoksi. Nämä olivat tavallisesti vanhempaa miesväkeä, jotka viinan tykönä viipyivät, mutta nuoria ei niissä koskaan ollut; sillä silloin oli tapana olla
nuoret miehet naimattomat vielä viinan juomattomat.
Ei silloin nähty nuoria viinan villissä eivätkä vanhemmatkaan ryypätessään toraa ja tappelua nostaneet, vaan keskustelivat lystillisistä tapahtumista, joka tavallisesti herätti naurua. Suitti väliin niinkin tapahtua, että joku kärkkäämpi luikkasi niin ahneesti että täytyi levätä, ennen kuin liikkeelle pääsi, mutta useimmat pitivät "suussa siemenen määrän". Vaan jos joku harppasi niin ololta, ettei kirkkoon kyennyt tahi etteivät tolpat kannattaneet toisten kanssa kotia lähteä, sitä kerrottiin sitten suurena ihmeenä monet ajat perästä päin.
Kohta sen jälkeen, kun Niemelän tytöt olivat sunnuntaiaamuna lähteneet yöpaikastaan ja alkaneet astua maantietä, tuli joukko poikia ajaen uljailla ratsuillaan. Nähtyään tytöt pojat pysäyttivät hevosensa vähäksi aikaa ja tuumivat kuka poika minkin tytön ottaa, ettei tulisi mitään häiriötä. Sitten he ajoivat tyttöjen luo, jolloin Lippolan Juhana pidätti hevosensa maantien puolessa olevan kiven kohdalle ja sanoi Niemelän Kaisalle:
Kiepsahas Kaisa kivelle, käy taakseni tarakkaan, sitte kulemme yhdessä niin kuin pari harakkaa!
Pian Kaisa nousi kivelle. Juhana pitäen toisella kädellään hevostansa suitsen räimistä kiinni ojensi toisen kätensä Kaisalle, johon Kaisa tarttui, astaisi jalkansa Juhanan jalalle ja niin nousta heilahti Juhanan taakse hevosen selkään, johon kävi yksipuolesti istumaan, kieraisi käsivartensa Juhanan vyötäisten ympäri, ja sitten alettiin ajaa. Samalla tavalla ottivat toiset pojat kukin sen tytön, jonka oli yhteisessä neuvottelussa päättänyt ottaa. Tolja, joka erinäisestä syystä oli jäänyt jäljelle toisten arttelista (joukosta), tuli myöhempään ja luuli erästä vieraan kylän tyttöä, jota hän ei takaapäin tuntenut, Mäkelän Liisaksi, ja käski hänen nousta kivelle. Tyttö seurasi käskyä ja nousi kivelle. Mutta Tolja nähtyään ettei se Liisa ollutkaan, vaan oli musta ja ruma kuni herneen hirvitys, sanoi:
— Jää tyttöparka kivelle, ehkä siinä valkenisit tulevan vuoden kokouspyhäksi, ja ajoi sillä pois jättäen tytön kivelle. Tytölle tietysti kävi häpeäksi moinen pilkanteko, ja nolona ajoi Toljakin toisten poikain luo, jossa nämä nauraa viiristelivät Toljan pettymykselle.