Ukot siirtyivät lähemmä ja koulumestari alkoi kertoa:
— Niin kuin tiedetään, ovat useimmat meidän vanhat kirkkomme rakennetut katolilaisen uskon aikana, jolloin oli tapana uusi kirkko pyhittää jollekin entiselle pyhimykselle, jota siten pidettiin kirkon suojeluspyhimyksenä eli haltiana. Niinpä esim. Jääsken kirkko oli pyhitetty Pyhälle Pietarille, josta syystä tuonnoiseen aikaan ja ehkäpä vielä näinäkin aikoina jotkut vanhat kutsuivatkin Jääsken kirkkoa Pietarin kirkoksi. Antrean kirkko oli pyhitetty Pyhälle Andreakselle, josta syystä ruotsalaiset vielä nytkin sanovat Sanct Andrae socken. Ruokolahden ja Johanneksen kirkot oli pyhitetty Pyhälle Johannekselle, joista edellinen P. Johannes Kastajalle, vaan jälkimmäistä en varmaan tiedä, oliko se nimitetty Kastaja vai Apostoli Johannekselle, sen vain tiedän että sen nimi oli yhteen aikaan Kakki. Rautjärven kirkko oli pyhitetty Neitsyt Marialle, Sakkolan P. Mikaelille ja Muolaa Pyhälle ristille.
Kun senaikuisen kansan uskon mukaan oli oma haltiansa metsällä, vedellä, karjalla, maalla, kartanolla ym., niin kansa uskoi, että kirkollakin oli oma haltiansa. Siis se pyhimys, jolle kirkko oli pyhitetty, oli kirkon haltia. Niin muodoin olivat kirkonhaltiat joko mies- tahi naispuolisia, sen mukaan aina, kumpainenko sukupuoli oli sen suojeluspyhimyksenä. — Varmuudella en tiedä, kuka Ilmein kirkolla lienee ollut suojeluspyhimyksenä, mutta sen haltiana kuuluu olleen vanha piika. Sen on muka moni poppamies nähnyt! —
Kaikkien niiden monien pyhien joukossa, joita katolinen kirkko vuosittain viettää, on kirkkopyhä myöskin suuressa arvossa. Sitä vietetään aina sinä päivänä, milloin kunkin kirkon suojeluspyhän nimipäivä sattuu olemaan almakkaan (almanakkaan) tahi kirkkoisien kirjoihin merkittynä, pitämättä lukua, sattuuko vietettävä kirkkopyhä sunnuntaiksi tahi arkioksi. Niin kuin jo mainitsin, ovat useimmat meidän vanhat kirkkomme rakennetut katolisen uskonnon aikana ja siitä syystä niissä vietettiin kirkkopyhiäkin. Niinpä esim. Jääsken kirkkopyhä oli Pietarin päivänä 29. p. kesäkuuta, Ruokolahden juhannuksena 24. p. samaa kuuta, Rautjärven Maarian etsikkopäivänä 2. p. heinäkuuta ja Antrean P. Andreaksen päivänä 30. p. marraskuuta jne. Niissä seurakunnissa, joissa kirkkopyhää vietettiin kesäiseen aikaan, oli kirkko koristettu koivuilla, lehdeksillä ja köynnöksillä. Papit toimittivat jumalanpalveluksen juhlapuvussa. Kirkkopyhää pidettiin niin suurena juhlana, että sinne kokoontui omasta seurakunnasta ken vain kynnelle kykeni sekä vieraistakin seurakunnista paljon kansaa.
Siihen aikaan, kun kansaa oli vähemmän, maa harvempaan asuttu ja tiet ja kulkuneuvot olivat huonommat, joten kansalla oli harvemmin tilaisuutta yhteen kokoontua, niin ne harvat tilaisuudet, jotka antoivat aihetta kansan kokoutumiselle, käytettiin hyväksi ja kirkollisen hartauden edessä toimitettiin myös maallisia asioita. Niinpä kirkkopyhinäkin, jos ne eivät vain sattuneet sunnuntaiksi, toimitettiin yhtä ja toista kaupantekoa, vaihdettiin hevosia, ostettiin ja myytiin maantuotteita, käsiteoksia, makeisia ym.
Ettei tällaisissa tilaisuuksissa lemmen seikkojakaan unehutettu, oli aivan luonnollista; sillä niin hyvin meno- kuin tulomatkoilla sekä itse juhla-aikanakin yhtyivät pojat ja tytöt yhteen seuraan, jossa usein lempi nousi liehumaan, kunnia kukoistamaan.
Entiseen aikaan kuuluivat kirkkopyhät olleen kosioimispyhien aika. — Tarkempien tietojen mukaan on Pärttylin päivä ollut tamppaamisen päivä eli tuppijuhla, sillä silloin aloitettiin naimiskaupat. — Silloin tyttö käveli jonkun nuorikon, kaason, kanssa ympäri kirkkomäkeä. Tytöllä oli vyö vyöllä, ja siinä oli selän takana tuppi. Kävellessä hyräili kaaso kuuluvalla äänellä:
Tyttö on tupelle tullut, neito varrelle valunut: ken tahtoo, niin tampatkoon.
Muutamat kaasot hyräilivät:
Ken tahtoo tampata, täll tytöll on tyhjä tuppi.