Poikamies, joka tyttöä mieli morsiamekseen, pisti uuden tammipäisen veitsen tytön tyhjään tuppeen. Kaaso oli varoillaan ja katsoi kuka tamppaaja oli. Jos sulhanen oli mielen mukainen, niin annettiin veitsen olla tupessa, jos ei ollut mieleinen, niin kaaso korjasi veitsen, joten tuppi jäi uudelleen tyhjäksi, tampattavaksi, ja toinen sulho sai tampata. Kotiin päästyä pisti kaaso veitsen tuvan oven sisäpuoliseen kamanaan. Viikon varrella jonakin yönä kävi tamppaajapoika tytön oven kamaan tarkastamassa. Jos hän huomasi siinä veitsensä, hän otti sen sukkelaan pois ja meni kotiinsa. Jos taasen ei veitsi ollut oven kamanassa, niin poika tiesi asiansa onnistuvan ja meni siis rohkealla mielellä lemmittynsä huoneeseen, jossa tuumittiin asiaan kuuluvista seikoista. Tästä tamppaamisesta on kirkkopyhä saanut nimen tuppijuhla. Tämä suitti olla käytännössä kaukaisessa muinaisuudessa; sillä eivät nykyisistä ihmisistä vanhimmatkaan enää muista tuppijuhlaa, vaan se on ainoastaan historiallisena kertomuksena kulkenut polvesta polveen. Sitä siis ei ole tällä yhdeksännellätoista vuosisadalla vietetty.
Vihdoin Lutherin opin kansaan juurruttua jätettiin kirkkopyhien vietto kokonaan pois. Mutta mitkä tavat kerran kansaan perehtyvät ja saavat niin sanotun kansallisleiman, eivät ne hevillä kansan muistista katoa, eikä kansa ota niistä kohta luopuakseen. Niin on näiden kirkkopyhienkin laita. Kun kansa ei enää arkena saanut juhlilla käydä, niin se alkoi kulkea kirkkopyhän jälkeisenä sunnuntaina, niin kuin se tänä päivänäkin tekee. Ja kun kirkkopyhää ei enää vietetä, näitä pyhiä kutsutaan nyt kokouspyhiksi tahi kokoussunnuntaiksi, jolloin kansaa kokoontuu ei ainoastaan omasta mutta myös naapuriseurakunnista. Ja kun he sitten yhdessä joukossa kihisevät, niin sanotaan myös paikoin tätä pyhää kihupyhäksi.
Kun koulumestari oli tämän kertonut, alettiin läpätä. Ensimmäisen läppäyksen kuultuaan nostivat miehet lakkiaan, naiset lyykistivät (notkistivat polviaan) ja siunasivat. Maalliset touhut ja toimet pysäytettiin ja ostokset pantiin kasaan. Sitten kansa riensi Herran huoneeseen, jossa pidettiin jumalanpalvelus.
Kirkosta päästyä tehtiin vielä loput kaupoista. Ennen kuin pitkämatkaiset lähtivät vaivalloiselle kotimatkalle, he söivät päivällisaterian yhdessä sukulaistensa ja ystäväinsä kanssa. Kirkkoaidan viereen levitettiin hurstut tai useampikin, aina sen mukaan miten paljon atrioitsevia oli. Hurstuen päälle asetettiin ruoka, jona tavallisesti oli ruis- ja ohraleipää, piirakkaita, lehtikakkaroita (lehekkäitä), suolaa, kalaa ja voita. Kostukkeeksi ostettiin kirkkomäeltä joko katajamarja- taikka mallasolutta, jota tuohisista ropeista nautittiin. Pöytänä samoin kuin istuimenakin oli viheriä nurmi. Aterialle käydessään heittivät miehet lakit päästään. Kun kaikki olivat istautuneet ruuan ääreen ja hiljaisuudessa toimittaneet ruokasiunauksensa, jakeli isäntämies tahi hänen sijaisensa vanhemmille miehille suurusta (ruokaryyppyjä) ja emäntä tarjoeli vanhemmille naisille punaista eli siirapilla sekoitettua viinaa. Poikamiehille ja nuoremmille naisille ei tarjottu ollenkaan ruokaryyppyjä. Aterian päätyttyä lähetti kukin hiljaisuudessa kädet ristissä kiitoksensa kaikkein lahjain antajalle. Ruualta noustua kiitettiin isäntää ja emäntää.
Sitten jätettiin jäähyväiset sukulaisille ja tuttaville, koottiin kampsut ja lähdettiin taivaltamaan kotiin, ken hevosella, ken jalkaisin, ken veneellä, jokainen sillä tavalla kuin oli tullutkin tahi miten vain paraiten soveltui. Paluumatkalla pojat kannattivat tyttöjä tarakassaan samoin kuin kirkolle mennessäkin. Tievarsilla olevien kylien kotoväki varustausi katsomaan kirkkomiehiä. Heitä halutti nähdä kuka poika ketäkin tyttöä kannatti. Kun jahtivoudin emäntä näki poikansa tarakassa koulumestarin piian, hän sanoi:
— Kyllä on kaunis, mutta on halpa.
Sunnuntai-iltapuoli kului kertomalla päivän tapauksia, ja mitä kaikkea kirkkomiehet olivat joko nähneet tahi kuulleet, sen he kertoivat kotoväelle.
Heinäaika
Sisältö: Heinäaseiden korjaus. Heinänteko. Atrioiminen. Pieleksen teko. Paimenten päästäjät. Lippolan Juhanan ja Niemelän Kaisan keskustelu. Mehiläispesä. Mehiläisten lumoaminen.
— Koska ensi torstaina on apostolien jakopäivä, silloin on aloitettava heinänteko, niin kuin vanhuudestaan on tapana ollut, siksi saatte varustella siihen tarvittavat työaseet reilaan; ukko-Lauri käyköön kysymässä sepältä milloin hän joutaa meille viikatteita takomaan, sanoi Niemelän isäntä pereelleen eräänä maanantaiaamuna murkinaa syödessä.