Heti murkinan perästä kävi ukko-Lauri sepän puheille ja sieltä palattuaan hän kertoi sepän luvanneen pajavuoron huomenna.
Rekikatoksen orsilta ottivat pojat haravat esille ja katselivat, olivatko ne reilassa. Katkenneiden piitten sijaan pantiin uudet piit kuivatusta pihlajasta. Uusien haravain selkäimet tehtiin tuoreesta koivusta, johon poltinoralla kaivettiin piitten reiät. Piitten päihin tehtiin pienet nuput, jotka pistettiin tervassa ja sitten iskettiin reikään paikoilleen. Haapapuusta valmistettiin haravain varret. Punamulta- ja tervasekoituksella voideltiin haravain selkäimet.
Seuraavana päivänä käski Mauno-setä poikia noutamaan romuhuoneen ylisiltä viikatteet tupaan, jossa niitä vanhemmat miehet tarkastelivat, mitä oli pajaan vietävä ja mitä kotona korjattava. Pajaan vietävät purettiin niteistään ja sidottiin tuohella yhteen. Paksuimmat viikatteet kallittiin (taottiin hienommaksi) ja karaistiin uudestaan; hienompia viikatteita joko karaistiin tahi tahkottiin. Uusia viikatteita tehtiin tarpeen mukaan. Jokaisessa viikatteessa piti olla säppi. Mauno-setä vei viikatteet pajaan ja Yrjö kantoi sinne sysisäkin perästä. Ruoka-aikana tuli seppä Niemelään syömään ja juomaan.
Mauno-setä ja ukko-Lauri olivat varustaneet koko joukon uusia viikatteen varsia, sekä yksi- että kaksipolvisia. Niitä nuoremmat miehet valmistelivat ja silittelivät lasipalasilla ja kangaskortteilla. Tuomisilla niveillä nidottiin viikatteen terä varteen. Vanhemmat miehet muistuttivat nuoremmille, jotta viikatteen kärjen pitää oleman varren polven ja ponnen kanssa yhtä suuntaa ja etän pitää oleman kolmasosa terän pituudesta. — Että-nimellä kutsuttiin sitä pituutta joka on viikatteen kammin ja kärjen välillä, kun varren ponnesta mitataan korkeutta. — Jos että on enempi tahi vähempi, niin se ei ole kunnollisesti varressa. Jos että tulee enempi, niin viikate haukkaa liian paljon, jos taas että on liian vähän, niin se haukkaa liian vähän.
Seuraavana aamuna läksi Niemelän työkuntoinen perhe heinäntekoon Kuunjoen niitylle, ainoastaan emännät, paimenet ja lapset jätettiin kotiin. Emännät laskivat maitoa laskut täyteen, panivat leivät, silakat (suolakalat) ja voiaskin säkkiin, sierat ja kovasimet pani Mauno-setä tuohikonttiin ja otti sen olallensa. Miehet ottivat maitolaskut ja naiset kantoivat eväspussia. Tytöt panivat käsityönsä nyytille, jotka he kantoivat käsivarressaan, ja käsissään heillä oli neulominen, jota he kävellessään tekivät. Toiset naiset tekivät joko virsua tahi tohvelia tiellä kävellessään. Ne vaimot, joilla oli imeviä lapsia, kantoivat niitä selässään palttinaisessa hurstissa, jonka yli hurstut oli levitetty. Ne miehet, joilla ei ollut eväiden kantamista, kantoivat työaseita.
Työmaalle päästyään naiset sitoivat lastensa hurstit aidakseen, jonka toinen pää pistettiin heinäladon seinän rakoon ja toinen pää haarukkaiseen puuhun, joka kiinnitettiin maahan. Maitolaskut ja evässäkit laskettiin ladon pohjoispuolelle seinän viereen. Likoiksi tuodut lapset tuudittivat pienokaisten hursteja.
Sitten istausi työväki heinäladon eteen. Mauno-setä otti hihialtaan ladon seinän alta ja käski Kaisan noutaa sillä vettä joesta. Sen saatuaan alkoivat miehet hioa viikatteita ensin sieralla ja sitten kovasimella. Naiset tekivät sillä aikaa käsitöitä. Oman viikatteensa teräväksi saatuaan kokosi Mauno-setä vasemmalla kädellään hiuksensa päälaellensa ja otti oikeaan käteensä viikatteen, jolla hän leikkasi hiuksensa poikki. Se oli merkki, että nyt oli heinän niitto aloitettava.
Yrjö niitti eellimmäisenä halki koko suuren niityn. Kahden puolen hänen jälkiänsä seurasivat toiset. Mari-täti piti niittäessään jalkansa niin hajallaan, että hänen ylispaitansa oli pingoituksessa niin kuin purje. Tälle toiset nauroivat ja ilkamoivat.
Ensimmäinen päivä täytyi kokonaan niittää, kun ei ollut luokoa vedettävänä. Iltarupeamalla vedettiin aamullinen luoko karheille ja tehtiin ruoille. Nuorempi väki reki rakoja, joita vanhemmat kantoivat ladon läheisyyteen. Kun luoko oli rukoloilla sanoi Mauno-setä:
— Mikä on raolla, se on reellä, vaan karheella on kahden jako.