Ensimmäisenä heinäntekopäivänä, kun alettiin murkinalle käydä, kävi Mauno-setä lehdossa kiskomassa tuohilevyjä ja teki suuresta levystä ruokaropeen ja pienemmistä levyistä teki jokainen itselleen lipin. Naiset tekivät ropeeseen leipämurekkeita, möllyä, jonka päälle kaadettiin laskusta maitoa ja jota lipillä syötiin. Sitten syötiin silakka maidon kanssa ja vihdoin voileipää suilliseksi (päällysruuaksi). Muutamat miehistä söivät hatut päässä, ja muutamat paljain päin. Hatun asemesta oli toisilla tuohinauha sidottuna pään ympäri, jottei tuuli saanut pörhötellä hiuksia silmille. Ladon ovi oli syödessä pöytänä, jonka ympärillä heinäväki istui nurmella. Aterian päätyttyä korjattiin eväät säkkiin ja tuohiset astiat korjattiin siimekkeeseen, jottei auringon paiste saanut tuohia käpristellä. Päivänpaisteella kun syötiin maitoa ja leipää, viskattiin pieni leipäpala maitoastiaan, jottei "päivä laula maitoa". Kun syömään ruvetessa maitoa laskusta kaadettiin joko ropeeseen tahi kappaan, niin kierrettiin veitsellä kolme kertaa myötäpäivään maitoastian ympäri ja loitsittiin:
Teen, teen taikaa, panen kempill aitaa, ilman kempin keksimättä, kampiaisen katsomatta. Älä kemppi kiepsahtele, hytykäinen hyppäele tämän aitasen ylitse, tämän aitasen alatse, lennä leino lehtomaille, räpäköite rahkasoille, älä ropehen romahda, älä kappaseen kavahda.
Sitten pistettiin veitsi joko kapan vanteeseen tahi ropeen lutaan.
Ne heinät, jotka eivät latoon mahtuneet, pantiin pielekseen, jonka pohjalle alusvaajain väliin levitettiin lehdeksiä. Jokaiseen korvaan (puuväliin) pantiin tavallisesti kaksikymmentä rukoa (saattoa). Tuet laitettiin pieleksen kupeisiin kaatumisen varalle ja tuuliaiset vitsakset pieleksen päälle.
Eräänä kauniina päivänä, kun heinäkuun aurinko täydellä loistollaan paistoi viheriöitsevälle maanpinnalle, istui Niemelän heinäväki Kuunjoen niityllä ladon kupeella siimeksessä murkinalla. Syötyään he turvistuivat yksi toisensa perästä makaamaan, ken latoon, ken ulkopuolelle. Pojat koettelivat hiukan aikaa hauskoja juttuja haastella, vaan pianpa hekin vaipuivat unen suloiseen helmaan. Tytöt ruuan korjattuaan istausivat ladon taakse ompelemaan.
— Kaisa, kehtaatko sinä kasapaidoiksesi laittaa tekokaulukset, juuri kuin makkarakaulukset eivät välttäisi? kysyi Anni istuessaan.
— Minä teen kaikki aivan säntiileen; en viitsi huonoa työtä katsella, vastasi Kaisa.
— Tee sitten niin kuin tahdot, mutta minä käyn köllälleni, eikä minulla mitään kiirua ole, kun en vielä tänä syksynä toivikiksi tule, sanoi Anni ja kävi makaamaan.
Kun Kaisa oli vähän aikaa siinä istunut, hiipi latoa lähellä olevasta varvikosta Lippolan Juhana esille, tuli Kaisan luoksen ja teki hyvää päivää kuiskaamalla. Kuiskaamalla vastasi Kaisa tervehdykseen ja kysäisi:
— Mistä ihmeeltä sinä tähän sirahdit?