Metsän kultainen kuningas, salon herra, maan isäntä! anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto tänä suurena suvena, Luojan lämminnä kesänä. Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi jottei piiloa pitäisi eikä tuottaisi tuhoa. Kotihisi koirat kutsu, viekottele villahännät: sudet laita suitset suuhun, karhut rautakahlehisin. Teettäös tinainen neula, naula vaskinen valata, jonka päästät päälakehen, läpi luisten leukaluitten. Jos ei tuotana totelle: suden suuhun lukko laita, haitta karhun hampahisen takalukko leukaluihin.

Kun ei tuosta kyllin liene: kätke koirasi kolohon, karvaturvat kalliohon, ettei koskis konnanpoika, metsän rakki raateleisi; tahi saata näiltä mailta, kauas karjan käytäviltä ylitse salon yheksän, salon puolikymmenettä maille tuntemattomille, nimen tietämättömille, johon ei kuulu karjan kellot eikä paimenten pakinat.

Oi Ukko ylinen Luoja, taatto taivon valtiainen, jok olet onnella olija, heleällä hemmoaja! Tehkös kesät kaunihiksi lehtovieret leppehiksi, ahovieret armahiksi! Laita metsät mieleviksi, sinikorpi siivosaksi! Vieritä vihanta pilvi karjalleni katteheksi, ettei surma suin pitäisi, kaihi viljalta vitoisi. Rakentele rauta-aita, teräs seivoin seisattele ympäri minun eloni, kahden puolen karjaseni: maasta asti aita pannos, maasta asti taivosehen, ettei karhu kavahtaisi eikä susi yli käisi. Vähänpä minulla oisi surman suin pieltäviä, aholle ajettavia, päälle pälven pantavia.

Perheen noustua menivät naiset läävään eläimiä ruokkimaan ja kyntömiehet laittoivat auransa ynnä muut kapineensa reilaan. Läävästä tultua naiset joko ompelivat tahi muuta korjailivat. Ukkomiehet korjailivat kalanpyydyksiä ja muita kapineita reilaan. Näissä toimissa kului päivä murkinoihin. Kun murkinan aika lähestyi, otti isäntä aitan siemensalvosta ne kolme rukiista leipää, jotka olivat koko joulupyhät olleet tuvan pöydällä, ja toi ne emännälle, joka lämpimällä vedellä pesi leivistä lian ja mahdollisesti joulukyntteleistä tarttuneen talin. Sitten emäntä leikkasi leivät, joita hän toisten naisten kanssa piippusi suupalan suuruisiksi möllyiksi (paloiksi) sitä varten varustettuihin vateihin. Emäntä keitti suurella padalla vastalypsettyä maitoa, jonka hän sitten kapustalla mätti möllyjen päälle vateihin.

Murkinan aikana kokoontuivat kylän isännät ja emännät lautamiehen taloon. Kun ruoka oli kannettu pöytään, käskettiin vieraat syömään. Emännät istahtivat pöydän yläpäähän ja isännät sarvenille; talon miehet istuivat pöydän alapäässä. Talon isäntä luki juhlallisella äänellä ruokaluvut ja Perätalon seppä toisten kanssa veisasi:

Ann maan tääll kasvons kantaa, vakons myös lioita; meill tarpeet tahtoisit antaa, maan, meren siunata. Ann askelees tiukkuu rasvast, meit ruoki sanallas, suo maistam sit ain makiast, niin sielu on autuas.

(Vvk. 318:6)

Sitten isäntä jakeli juhlallisesti ruokaryyppyjä, ensin naisille ja sen jälkeen miehille. Syödessä puheltiin sekä hyvistä että huonoista vuosista. Kun kaikki olivat ravitut, pani jokainen kätensä ristiin ja Lahtelan isäntä luki:

Muistakaam sitä aina, kuin ruokaa nautitsem ett Herra eineen lainaa, ja kaikk kuin tarvitsem, sull Jesu, kiitos olkoon, ja kunnia kaikilt tulkoon, kuin runsaast ruokit meit.

(Vvk. 345:2)