Jos viikon nimelliset lehmät on jo entuudestaan karjassa, niin annetaan jälkeen syntyneille lehmille nimi sen vuodenajan mukaan, milloin ne ovat syntyneet. Esimerkiksi teidän Joulikki on syntynyt jouluna. Matinpäivänä syntynyt on Marikki, laskiaisena syntynyt Lastikki, maariana Mairikki, virposunnuntaina syntynyt on Virvikki, pääsiäisenä Päästikki, helatorstaina Tuorikki, helluntaina Heluna ja juhannuksena Juhlikki. Pyhäinmiestenpäivänä tahi muina välipyhinä syntynyt on Pyhikki.
Kerran sattui meidän lehmä poikimaan kesällä metsään, niin vasikalle annettiin nimeksi Metsikki. Lautamiehen lehmän vasikka kun löydettiin lehdosta, niin annettiin sille nimeksi Lehikki. Mattilan Tuomikki on syntynyt tuomen kukinta-aikana. Lehtipuiden paljaina ollessa syntyneelle vasikalle annetaan nimeksi Varvikki.
Välistä annetaan lehmille nimiä muistakin syistä. Meillä kun on yksi lehmä oikein hermeä (pehmeä) lypsää, niin sille annettiin nimeksi Hermikki, vaikka sillä vasikkuudesta oli toinen nimi. Teidän Jouhikin nimi johtuu sen pitkästä, jouhevasta hännästä. Tässä tuonnoin oli Lahtelassa oikein leikkisä ja lystikäs vasikka; sille annettiin nimeksi Lystikki. Lautamiehen emäntä antoi lempivasikalleen nimen Lemmikki. Meille kun yhtenä vuonna ostettiin vasikka, niin sille annettiin nimeksi Ostikki.
Eräänä päivänä tulivat toiset paimenet Yrjö-Marin luokse ja kertoivat nähneensä korven laidassa, mäenrinteen tuhkahiekassa suuret elävän jäljet, joita he eivät tunteneet, lienevätkö ne olleet karhun vai suden jäljet, mutta suuret loppanat ne vain olivat. Yrjö-Mari pyysi saattamaan itseään jälkien luo, jonne tultuaan hän tunnusteli jälkiä ja sanoi:
— Nämä ovat karhun jäljet. Onko kellä paimenella hajallista virsua vasemmassa jalassa? Antakoon sen minulle.
Eräs paimen päästi virsuranin jalastaan ja antoi sen Yrjö-Marille, joka katseli jälkiä. Vihdoin hän otti veitsen tupestaan, piirsi maata jäljen ympäri veitsellä ja käänsi karhun jäljen alassuin, teki tuluksista tulen, sytytti virsuranin palamaan karhun jäljen päällä ja loitsi:
Otsoseni, ainoseni, mesikämmen kaunoseni! Tehkäämme sulat sovinnot, raketkaamme rajarauhat siksi ilmaksi ijäksi, kuuksi kullan valkeaksi, jottet sorra sorkkasäärtä, kaada maidon kantajata tänä suurena suvena, luojan lämminnä kesänä: kun sä kuulet karjakellon, tahi torven toitotoksen: lyöte maata mättähälle nukahtamaan nurmikolle. Tunge korvasi kulohon, paina pääsi mättähäsen, tahi korpehen kokeos, saaos sammalhuonehesen. mene toiselle tolalle, muille kummuille kahahda, jottei kuulu karjan kellot eikä paimenten pakinat.
Otsonen metsän omena, mesikämmen kaunokainen! en sua kiellä kiertämästä enkä käymästä epeä; kiellän kielin koskemasta, suin ruma rupeemasta, hampahien hatrimasta, kämmenien kaappomasta!
Karhuseni, kaunoseni, korven ainoa asuja! Käyös kaarten karjamaita, piilten piimäkankahia, kierten kellojen remua, ääntä paimenten paeten! Konsa on karja kankahalla, sinä suolle suoritaite; kun karja solahtaa suolle, silloin korpehen kokeos; karjan käydessä mäkeä astu sie mäen alatse: karjan astuissa alatse mene sie mäkeä myöten; karjan astuissa aholla viere sinä viidakkoa, karjan viidakkoa vierren sinä astuos aholla! Kule kullaisna käkenä, hopeaisna kyyhkyläisnä! siirry siikana sivuitse, veteleite veen kalana, viere villakuontalona kule pellavaskupona! Kätke kynnet karvoihisi, hampahat ikenihisi, jottei karja kammostuisi, pieni vilja pillastuisi! Anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto, käydä karjan kaunihisti soreasti sorkutella poikki soita, poikki maita, halki korven kankahia, ettet koske konsanaka, rupea rumanakana!
Otsoseni, omenani, metsän kuuluisa kuningas! Muista muinainen valasi tuolla Tuonelan joella, Kynsikoskella kovalla, Luojan polvien edessä, jalkain juuressa Jumalan: lupa sulle annettihin kolme kertoa kesässä käydä karjan kuuluvilla, tiukujen tirinämailla, vaan eipäs tuo sitä suvaittu eikä annettu lupoa ruveta rumille töille, paatua pahantekohon!