Lasken laumani kedolle, karitsani kunnahalle, emälampaat lakealle, vuonat aukeelle aholle Suomehen sukeutumahan, Karjalahan kasvamahan, Viron maalle villomahan, kotihin keritsemähän. Ota villoa välillä, raksi rasvaa hampahilla tuorehista turpehista, metisestä mättähästä, heleästä heinänpäastä, kultaisen kulon nenästä!
Kun kaikki karja oli kartanolla ja paimenet sekä naiset olivat karjan ympärillä, emäntä kävi ympäri karjan kolme kertaa myötäpäivään ja rukoili:
Varjele vakainen Luoja, kaitse kaunoinen Jumala! Kaitse karjani pahoista, varjele vahingon tieltä, noista soista soiluvista, lähtehistä läikkyvistä, heiluvista hettehistä, pyörehistä pyörtehistä, ettei sorkka sorkahtaisi, hettehesen herkähtäisi ylitse Jumalan tunnin, päitse aivon autuahan!
Tuo'os torvi tuonnempata tuolta taivahan navalta, mesitorvi taivosesta, simatorvi maaemästä! Puhu tuohon torvehesi, kumahuta kuuluhuksi: puhu kummat kukkahaksi, kangasvieret kaunihiksi, ahovieret armahaksi, lehtovieret leppeäksi suovieret sulaksi meeksi hetevieret vierteheksi! Siitä syötä karjoani, raavahiani ravitse. Syöttele simaisin syömin, juottele metisin juomin, syötä kultaista kuloa, hopeaista heinänpäätä heraisista hettehistä, läikkyvistä lähtehistä, koskilta kohisevilta, jokiloilta juoksevilta, kultaisilta kunnahilta, hopeaisilta ahoilta.
Kaivo kultainen kuvoa kahden puolen karjamaata, josta karja vettä joisi, simoa sirottelisi utarihin uhkuvihin, nännihin pakottavihin. Saattele salosta karja, aukeoilta ahomailta heraisille hettehille, läikkyville lähtehille, koskille kohiseville, Jokiloille juokseville, joist ei juomat juoden puutu, vedet vetäen vähene!
Sen tehtyänsä emäntä meni paimenten kanssa tupaseen, josta paimenet ottivat evässäkit ja emäntä otti loitsitun suolapussin ja pani sen helmaansa. Sitten emäntä alkoi astua solasia (kujasia) myöten metsään päin. Lehmäpaimenet ajoivat karjan emännän perästä ja kävelivät itse karjansa jäljestä. Mari-täti käveli lehmäpaimenten keralla lammasten edellä helma käppyrässä ja luki kateen sanat. Lammaspaimenet kävelivät lammasten perästä, ja heitä seurasivat talon koirat.
Kulkiessaan kujasia ripisteli emäntä väliin suolahiukkoja tielle ja loitsi:
Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko! Auo maat alaisin puolin, puhko pellon penkereitä, juoksuta joki metinen, simavirta vierettele utarihin uhkuvihin, vetimihin veettävihin: saisi suonet soutamahan, maitojoet juoksemahan, joka aika antamahan, joka vuoro vuotamahan, juosta jokena kotihin, tulla tuoreena tuville vihansuovan sormen päitse, hyvänsuovan suun etehen.
Paljo on niitä pahoja ku maidon manalle vievät, katehesen karjan annin; vähän on niitä hyviä, ku maidon manalta saavat, piimänsä kylän pidolta, tuorehensa toisialta.
Ei minun emoni ennen kysynyt kylästä mieltä, tointa toisesta talosta; sai se maitonsa manalta piimänsä pitelijältä tuorehensa toisialta: samaten minäkin saanen maidon mieron malkkiloilta, katehien kainalosta. Ei maito manalle jouda, lehmän vilja vierahalle eikä puihin puuttumahan, metsihin menehtymähän: maito koissa tarvitahan, ajan kaiken kaivatahan, koissa vuottavi emäntä katajainen rainta käessä.