Päivän mennessä majoille, iltalinnun laulellessa itse virka viljalleni, sano sarvikarjalleni: kotihinne kourusarvet, maidon antajat majoille! Koissa on hyvä ollaksenne, maa imara maataksenne; korpi on kolkko käydäksenne, ranta raikutellaksenne. Kotihinne tullessanne, vaimot valkean tekevät nurmelle mesinukalle, maalle marjavartiselle.
Kun ei karja tuosta huoli, eikä kulkene kotihin: leikkoa lehosta koivu, ota vitsa viidakosta, pitkä piiska pihlajainen, katajainen karjaruoska, joilla lehmiä letität, pieksät pitkähäntäisiä, ajat karjan kartanolle, saunan lämmintä panolle: kotihin kotoinen karja, metsän karja metsolahan. Kun ei muista paimeniksi eikä karjan kaitsijoiksi, pyydän Luojan paimeneksi, kaikkivallan kaitsijaksi: paras on Luoja paimenista, kaikkivalta kaitsijoista; se tuopi joka tulelle, saattavi joka savulle vielä päivän paistaessa, keski-illan kellertaissa; tuo jonossa Jumalan karjan, Herran karjan helkytellen.
Nyt vihdoinkin oli kaikki luvut luettu ja kaikki temput tehty ja karja päästettiin syömään aholle. Vähitellen kokoontuivat sinne kaikki, koko kylän elukat, ja jokainen teki samat temput. Sitten emännät istausivat kummulle katselemaan toistensa karjaa. Siinä puheltiin karjasta ja miten kukin oli karjaansa vaalinut ja milloin mikin lehmä oli poikinut. Puhellessaan he tarjoilivat toisilleen punaista viinaa taskulasista ja evääksi otettua tuoresta ohraista leipää.
Lehmäpaimenilla oli täysi työ estellessä lehmiä puskemasta. Kun lehmät kaiken talvea erillään oltuansa pääsivät yhteen karjaan, niin ne olivat outoja toisilleen, vetivät kieroa, ensin edempänä ja sittemmin vähä kerrallaan likennellen, vihdoin ne jämähtivät päät vastakkain alkaen työntää toisiaan minkä jaksoivat. Varsinkin suuret härät mörnivät, kuopivat ja sitten puskivat toisiaan. Siinä saivat paimenet olla pirteitä erotellessaan ja katsoessaan, ettei väkevämpi saanut heikompaa pahasti puskea. Myös joku huonosti hoidettu lehmä nääntyi pehmeään letkuun tahi noroon, ja se oli siitä autettava. Semmoisessa tapauksessa saivat emännät heittää makeat puheensa ja rientää avuksi. Hyvin nololta näytti se emäntä, jonka lehmä liejuun vääntyi (nääntyi). Hän tavallisesti syytti toisia naisia huolimattomiksi karjan hoitajiksi jne.
Lammaspaimenilla oli vieläkin suurempi puuha kuin lehmäpaimenilla; sillä vuonat kun eksyivät emistänsä ja rupesivat hätäisesti juoksentelemaan ja määkymään, niin paimenet koettelivat niitä johdattaa emiensä luokse. Tiettävästi emälampaat, joilta vuonat olivat haihtuneet, koettivat kaihoansa määkimisellä ilmoittaa, ja sillä tavoin syntyi semmoinen musiikki, jota sen kuullut ei voi koskaan unhottaa. Se vielä lisäsi paimenille puuhaa, kun oli paljon yhdennäköisiä ja yhdenkokoisia vuonia, joita oli vaikea, jopa mahdotonkin toisistaan erottaa. Muutamat olivat varmuuden vuoksi ripustaneet erinäköisiä nauhoja vuonien kaulaan, joten he helposti tunsivat omansa.
Iltapuolella kun karja ajettiin kotiin, lammaspaimenilla oli taasen suuri puuha saadessaan erilleen kukin omat lampaansa. Kun oli päästy kotiin ja korjattu eläimet navettaan, emäntä otti vettä kappaan, kutsui paimenet luokseen, pani kolme kertaa ensin lehmäpaimenille vettä päähän ja lausui:
Lehmä alas lypsämään, paimen ylös kasvamaan,
ja sitten samaten lammaspaimenille vettä päähän pannessaan hän lausui:
Villa alas virumaan, paimen ylös kasvamaan.
Kyntömiehet tultuaan pihalle ajoivat hevosensa tuvan rappusten eteen. Emäntä meni vastaan kapallinen vettä kädessä, ripsi vedellä ensin isännän hevosineen ja sitten toiset miehet ja hevoset vuoronsa perään kunkin kolme kertaa ja lausui: