— Nyt pitäkää kukin omaanne vaarissa, varoitti seppä. Ei sitä poikaa osaa yhtään taata, se ottaa minkä vain tapaa.
Vähän ajan perästä tuli juohtomies taluttaen morsianta kädestä. Elli seurasi kaasona perästä ja pöydän luo päästyä riehkaisi sukkelaan sulhasen viitan lipeen, työnsi sen päälle morsiamen istumaan ja istausi itse morsiamen viereen. Tämän huomattuaan veti sulhanen suunsa hieman nauruun. Sitten luki Holttola ruokaluvut ja Simolan johdolla veisattiin:
Siis riennä tykön sulhaisen, mull itsesi armost anna, ett rakkautes suloisen mä rakkaass mieless kannan. Sä mull nyt ainoo lohdutus, kans kuolon tuskiss virvoitus: enp erkane sinust koskaan. (Vvk. 20:7)
— Huomasitko, Mari-täti, kuinka sulhasta nauratti, kun sai morsiamen viereensä, sanoi kuppari-Maija toisten laulaessa. Tuo ei ole hyvä merkki, sanon minä. Kyllähän he ihaman kahaman kanssa yhteen menevät, vaan kun on mesimarja ottaissa, niin on pippuri pitäissä, sen luulen Juhana raiskan kyllä perästä huomaavan. Nytkin hän poikaparka oli niin lörö (huolimaton), että antoi viittansa liepeen morsiamen istuttavaksi.
— Ei, herttakulta, Juhana sitä nauranut, kun Kaisan sai viereensä, vaan hän naurahti Ellin taianteolle, vastasi Mari-täti. Juhana näet ei kuulu uskovan mitään taikaa.
— Ahaa, se on toista, vai niin, sanoi kuppari-Maija. Hän kun on lautamies ja luulee olevansa herraslehtiä, niin hän pilkkaa vanhoja tapoja niin kuin muutkin esivallan persoonat. Mutta antaas ajan ehtiä, niin kyllä tarvis opettaa taikoja tekemään ja niitä uskomaan. Heittäiköön vain akkavallaksi, niin eiköhän tule taikoja tarvis, sanon minä. Ovat ennenkin ylpeät masentuneet.
— Kuulehan, hyvä Mari, vastasi Mari-täti. Kaisa on samassa uskossa.
Ei hänkään sanonut uskovansa mitään taikaa.
— Sen pahempi se, virkkoi kuppari-Maija. Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; hänen uskottomuutensa tuomitsee hänet. Jos ehkä toinen uskoisi, niin voisihan hän vaikka toisen tietämättä jotakin kopeltaa, kun tarvis tulee, vaan nyt heitä on kaksi sokeaa yhdessä. Ja kun sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan kaatuvat.
Illallisen jälkeen tehtiin tilat (vuoteet) ja käytiin makaamaan: muu väki tupaan, vaan morsian Annin kanssa kävi kammariin.
Seuraavana päivänä murkinan perästä laittelivat ja lajittelivat naiset vielä morsiamen lahjakapineita. Päivällisen perästä menivät molemmat juohtomiehet morsiamen huoneeseen vaatteita laittamaan. Emäntä toi ja asetti alimmaiseksi vaatetiinun pohjalle suuren rukiisen leivän, voiaskin ja lammaskäpälän. Sitten täyttivät juohtomiehet tiinun niillä vaatteilla, jotka morsian kaasoineen heille antoi. Mitä ei tiinuun mahtunut, se pantiin kirstuun ja säkkeihin. Morsian itse laittoi lippaansa täyteen hienompia hetaleita.