Karta ain anoppiasi, ettet mieltä murtaele. Kuule käsky, käy visusti, tehe työsi taitavasti. Älä nurkissa nuhise, älä saunassa sohise. Jos on kolina kotona, älä kyyditse kylälle, älä virka vierahille oman talosi tapoja. Kysyykö kyläläiset naiset: Antaako anoppi voita kuin ennen emo kotona? Ellös konsana sanoko: Ei anna anoppi voita. Sano aina annettavan, kapustalla kannettavan, jos kerran kesässä saanet, senkin toisentalvellista.
Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Vaali appivaariasi, avita anoppiasi. Illan tullen, yön läheten riisu kengät kerkeästi, vedä sukat suikkamatta, pyyhi pohjat, käännä varret, korjaa yöksi orrenpäähän, ripusta riu'un nenälle. Laita tilat taitavasti, vuoteet vanhoille varusta. Aamun armaan valjetessa, taivaanrannan ruskottaissa pidä piikanen varasi. Konsa appi kohoaapi, alkaapi anoppi nousta, ojentele orrenpäästä sukat, kengät sukkelasti hyvän huomenen keralla. Kun appi aloittelevi silitellä sääveliä, tunkea tupakkaa piipuun, varusta sä valkeata, ota tulta tikkusehen, pane tuli piipun päälle.
Pidä varsin varallasi, kun kalja kapasta loppuu, maitoharmaa haarukasta, hae joutuin juotavata, kanna kaljoa kapalla, haljakkata haarukalla, josta saapi joukko juoda kuivan kaulan kostukkeeksi.
Pidä herkät hiiren korvat, terävät jalat jäniksen, astuskele ajatellen, vastaele varoitellen, älä päästä pälkähytä sopimatonta sanoa.
Kun sä tätä toimittelet, toimittele tasaisesti, älä ryskä, älä jyskä, älä virko vihoissasi. Saisi sanojat sijoa, naapurisi nauramista: Tuo toisen talon miniä on niin tuima tavoiltansa kuni äksy ilves puussa tahi tuli tappurassa.
Kun tulevi talohon vieras, ellös vierasta vihatko. Syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkiävi. Kun talosta lähtevi vieras, ellös viekö vierastasi ulkopuolelle ovea, tuosta suuttuis sulhasesi, muukin perhe murajaisi.
Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Kuiskuttele kullallesi, mairittele miehellesi, mitä mielesi tekevi. Jos sä suihkat sulhollesi, ongittelet omallesi, niin surma sovinnon viepi, kalma lemmen kadottaapi. Ikävä isätön pirtti, iloton emätön koti.
Ikävämmät ovat illat, apeammat ovat aamut, kun sovinto suolle menee, lempi karkaa kankahalle. Kaiho on kotona olla, mielipaha miehelässä, kun on lempi kylmänynnä, rakkaus pois rauennunna. Sulho muuttuupi sudeksi mielitietty metsäseksi, syrjin syö, selin makaapi, selin työnsä toimittaapi.
Usein on vihainen vaimo vienyt viitahan sovinnon, rakkauden rauniolle. Jos ei puolison povessa lempi lämmitä sydäntä, kelle haastelet halusi, ilmoittelet miel'alasi? Virkkoisitko vierahalle? Vieras tuosta vihastuisi. Naukuisitko nadolle? Nato nauraisi kylällä, kylä pilkkana pitäisi mokomata morsianta, jok ei suostu sulhoseensa, mielly mielitiettyhynsä. Ilmoittaisitko emolle? Emo tarttuis tukkahasi. Sanoisitko siskollesi? Sisko sylkis silmillesi. Virkkaisitko veikollesi? Veikko tuosta vihastuisi. Korkea kotoinen kynnys, taaton talo varsin vieras uuden kerran kertoella. Siis on sinun pitäminen miestäs mielellä hyvällä, lempilause lausuminen, haastaminen suu hymyssä. Niin sä miehes miellyttelet, ihastutat itsehesi. Kun on sovinto sopesssa, lemmen liekki sydämessä, niin on hyvä ollaksesi, armas aikaellaksesi. Ei oo huolta einehestä eikä muista tarpehista, kyllä mies murehen pitää, täyttää kaikki tarpehesi.
Neitonen sisarueni, neitonen emosen lapsi! Nyt mä vielä päälliseksi virkan viimeiset sanani. Kun sä menet miehelähän, saavut toisehen talohon, muista entistä kotoa, liiatenkin vanhempia! Älä unhota emoa, masentele maammoasi! Emosi sinut elätti, imetteli ihanat rinnat, monet yöt unetta vietti, monet atriat unohti tuuditellessa sinua, hoitaessa pienoistansa. Ken emonsa unhottanevi, maammonsa masentanevi, älköön se manalle menkö, hyvän tunnon tuonelahan. Manalass on paha makso, kosto kova tuonelassa äitinsä unohtajalle, maammonsa masentajalle, tuonen tyttäret toruvat, tuonen naiset riitelevät: