Kutti, kutti, kaaso rukka! Kun et liene kyllin saanut, kyllin syödä, kyllin juoda, vielä mutka muistetahan, lihakeitto keitetähän!
Kuoli muinen musta ruuna, toissavuonna torvihäntä. Tuosta kaassa keitetähän, lihaliemi laitetahan, kaason eteen kannetahan, nuodevaimon nutustella.
Enpä tänne lähtenynnä luita lutustelemahan, hepolientä larkkimahan. Läksin tänne katsomahan pienen lintuni peseä, varpuseni vainioita. Kohta tästä kolkan käännän, tästä tuhmasta tuvasta, kamalasta kartanosta. Heitän tänne herttaseni, tänne kaunoni kadotan. Varjelkohon kaikkivalta, ettei huomenna katuisi, päivän päästä peljästyisi näitä outoja ovia, veräjiä vierahia!
Kutti, kutti, kaaso rukka, kaaso rukka, kauko kenkä! Hyv on tässä neiden olla, hyvä olla ja eleä oman tuvan orren alla, oman sulhon suosiossa; vaan on kaason paha olla, istua mun penkilläni, seisoa mun sillallani, eikä tiedä neitostansa, mihin kadotti kanasen; ei hän osaa maata mennä eikä lipata levolle.
Voipa kurjat kutlianne, lemmon lapset leikkiänne, millä te kutittelette! Enpä istu penkilläsi, istun hieprahelmoillani; enkä seiso sillallasi, seison nappakengilläni. Kyllä tiedän neitoseni, kun mä sen levolle laskin. Panin kyntäjän kylelle, vakoojan vaipan alle, leivänsaajan leuan alle, kalansaajan kainalohon. Annas Luoja aamun tulla, tuo Jumala toinen päivä. Otan vaatetta vakasta, tinatimpit tiinusesta, millä neittä valmistelen, kanastani kaunistelen, jolla peitän pientä päätä, tuonpa kukkana tupahan, pöyhähytän pöydän päähän, ihmisten ihattavaksi, kansan katsasteltavaksi. Äsken on aika maata mennä, kun mun sulhoni sulavat, höyheneni lämpiävät; viel on käsi kintahassa, toinen ovirautasessa.
Nouse kaaso kiukualle, liesipankolle paneite. pane jalka patsahalle, toinen orrelle ojenna, helmat lieskahan levitä. Siinä sulhosi sulavi, höyhenesi lämpiävi.
Nouskohot nokiset velhot kotianne nuohomahan, karstojanne kaapimahan, vaan en mä valio vaimo, neidon kaaso nerollinen.
Sitten kaaso nousi seisoalleen ja lausui:
Ei tässä pidot parane, jos ei vierahat vähene. Nälkäpä mun on näissä häissä, nälkä noilla nuotehilla. Kyllä suuta syötetähän, kitalakee kiskotahan, vaan ei ruualle ruveta, ei ehitä einehelle.
Sillä puhein läksi kaaso toiseen tupaan, johon emäntä oli varustanut ruuan valmiiksi. Kaaso syödä hokli muutamia paloja ja vei sitten emännän kanssa ruokaa huoneeseen morsiusparille. Tätä ateriaa kutsuttiin yökeskosiksi. Huoneeseen tultuaan kaaso sytytti sängyn päälaudalla olevan kynttilän, laski ruuan samalle laudalle ja lukkosi oven sisäpuolelta sillä varalla, ettei sinne kukaan syrjäläinen pääsisi. Sitten havautti hän morsiamen syömään. Morsian herätti sulhasensa, ja niin he söivät yhdessä iltasenveron, jolla aikaa kaaso jutteli emännän kanssa minkä mitäkin. Nuoren parin syötyä läksivät eukot ja korjasivat ruuan jäännökset mennessään. Kaaso lukitsi huoneen oven ja otti avaimen kerallaan. Kun nämä temput oli tehty, olivat kaikki päivän toimet päätöksessä ja jokainen kävi makaamaan.