Iltapuolella kun iso kahvipannu höyrysi pöydällä, keräytyivät ukkomiehet pöydän ympärille ja siinä ryyppiessään juttelivat yhtä ja toista.
— Muistaako virkaveli Holttola, kuinka me viimein ollessamme kevätkestissä Niemelässä puhelimme kuusta ja kuukausista. Minä olen sittemmin asiata monta kertaa aprikoinut kesäkuukausien nimien synnystä ja tullut siihen päätökseen, että niiden nimet on otettu niistä töistä ja toimista, mitä milloinkin tehdään. Niinpä esimerkiksi toukokuun nimi johtuu touonteosta, jota tässä kuussa toimitetaan. Kesäkuussa taasen alkaa varsinainen kesä. Heinäkuussa tehdään heinää ja elo kuvissa korjataan eloa. Syyskuussa alkaa syksy. Lokakuun nimen olen arvellut syntyneen siitä loan eli lian paljoudesta, jonka syyssateet vaikuttavat. Mutta marraskuun nimen synnystä en ole oikein perille päässyt. Kuka ymmärtää sen minulle selittää? sanoi talon isäntä.
— Marraskuun nimi johtuu sanasta marras, joka merkitsee päällimmäistä kuorta. Esimerkiksi ihon hipiää sanotaan marrasketto eli marraskesi, jonka alla on orvaskesi. Kun tavallisesti tässä kuussa luonto saa peiton, maa roudan (kirren) ja järvet jään, joten iljanne kääreytyy luonnolle kuoreksi niin kuin marraskesi ihmisen ruumiille, niin on huokea ymmärtää tämän kuun nimen merkitys. Tavallisesti tulee tässä kuussa talvikin, jonka tähden veljemme virolaiset kutsuvatkin tätä kuuta talvekuuksi. Lumi peittää maan niin kuin vaatteet ihmisen ruumiin ja näin estää pakkasen, puhurin pojan, turmiot. Jos ei meille täällä kylmässä kylässä, poloisessa pohjolassa sataisi lunta, niin talven pakkaset kylmäisivät maan perustuksia myöten, niin ettei se ennättäisi yhdessä kesässä sulaakaan, ja maan kasvillisuudesta ei tulisi mitään. Mutta Luoja on viisaudessaan laittanut talveksi lumen, jota myöten on hyvä ajaa lipetellä. Moneenkin vesiperäiseen paikkaan on kesällä aivan mahdotonta päästä kulkemaan, mutta kun maa kylmää ja lunta tulee päälle, niin pääsee kulkemaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin kesällä ei pääsekään, selitteli koulumestari.
— Joulukuun nimi johtuu joulun vietosta, sanoi Holttolan kirkonmies, ja siihen se pakina päättyi.
Seuraavan eli lähtöpäivän aamuna heräsi hääväki melkein kaikki yhtä aikaa, kun tuvan ovesta tuli pakkanen sisään. Isäntä meni panemaan ovea kiinni, mutta ovi olikin otettu saranoiltaan ja viety pois. Tuli sytytettiin ja koetettiin ovea etsiä, mutta kun sitä ei pian löydetty, niin pantiin tupasen ovi tuvan oven sijalle niin kauaksi kunnes oikea ovi löytyy. Kaikki miehet rupesivat yksituumaisesti etsimään ovea, joka vihdoin löytyikin saunan kodasta ja pantiin paikalleen.
— Kuka kötkä lienee tämän lemmon leikin laatinut? kysyi isäntä. Se oli toki lykky, että tupasen ovi soveltui tuvan oven sijalle, muuten olisi saanut viedä lapset toiseen tupaan.
Pilantekijää koeteltiin kyllä kuulustella, mutta ei päästy perille.
Murkinan perästä keitettiin päivälliseksi lähtölohko lantuista, nauriista ja potaateista, johon pantiin sekaan sekä sian- että raavaanlihaa.
Kun päivällisen aika joutui, kannettiin ruoka pöytään ja kaikki istausivat pöydän ympärille tavallisessa järjestyksessä. Vanhin nuodemies nousi seisoalleen ja lausui:
— Niin kuin meidän matkapassissamme oli ilmoitettu, olemme viettäneet häitä neljä vuorokautta ja nyt lähteissämme jätämme tähän taloon tämän nuoren naisen. Minä pyydän nyt arvoisan isännän ja armaan emännän ottamaan tämän uuden tulokkaan iloisina ja lempeästi vastaan, pitämään häntä perheenjäsenenä, antamaan hänen käydä yksistä ovista muiden kanssa ulos ja sisälle, syödä ja juoda yksistä astioista muiden kanssa, sanalla sanoen kohtelemaan häntä niin kuin omaa ihmistä. Jos sen lupaatte, niin antakaat kätenne lupauksen vahvistukseksi.