— Koska minä yksinäni olen tyhmä viisasten joukossa, niin joudan minä lähteäkin täältä pois. Välttäähän Musti muuallakin, ei laudalla laamallaan, sanoi Kiurun Yrjö ja alkoi katsella kampsujaan.
— Älä, veikkonen, noin suutu tyhjästä asiasta ja heitä häitä kesken, maanitteli Holttolan ukko.
— Antaa menevän mennä, työntää tuulta purjeheseen, virkkoi seppä. Eihän Yrjö ole ennenkään juonut mitään pitoja päähän asti vaan on aina lähtenyt kesken pois.
— Tuokaa vain naiset Yrjön päällysvaatteet huoneesta tupaan, niin hän pääsee lähtemään. Eihän yksi kiuru kesää tee, virkkoi Simolan herastuomari.
Naiset toivat vaatteet Yrjölle, joka puki ne yllensä. Nuoret miehet valjastivat hänen hevosensa ja ajoivat rappusien eteen. Yrjö läksi tuvasta ulos eikä virkkanut jäähyväisistä mitään. Isäntä meni hänen perästään ja sanoi:
— Johan sinä Yrjö taas häpäiset itsesi ja koko häätalon, kun kesken aikoja lähdet pois. Nauraahan tuolle ihmisten siatkin.
— Taitaa se niinkin olla, kun tarkemmin ajattelen, vastasi Yrjö ja kääntyi jälleen tupaan, jossa hän riisui vaatteensa.
— Peri hyvä maa omasi, sanoi seppä nauraen.
— Ken syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy, vastasi Yrjö ja kävi penkille istumaan.
Pojat riisuivat Yrjön hevosen ja sitten elettiin taas sovinnossa, niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.