Olli otti viulunsa, viritti sen ja alkoi soittaa. Nuoriso tanssia sipsutteli ja siihen vihdoin yhtyivät vanhemmatkin. Mauno-setä meni pyytämään Riitta-tätiä kanssaan tanssimaan, vaan tämä ei sanonut tahtovansa tanssia.
— Se on pakko häissä tanssia, tahdotpa taikka et, virkkoi Mauno-setä ja vei väkisin Riitta-tädin lattialle. Täti riuhtoi itseään irti, suuttui ja haukkui Mauno-setää humalaiseksi hassuksi ynnä muuksi, mutta tämä vain tanssitti ja lauloi:
En mä ole humalassa enkä ole hullu enkä ole tähän kylään tyttöin pilkaks tullut.
Vihdoin alkoi Riitta-täti rukoilla Mauno-setää päästämään irti, mutta toinen vain tanssitti ja sanoi:
— Tässä ei auta rukoukset eikä hyvät sanat, mutta minä tahdon tanssittaa sinusta kaikki oikut pois, muuten sinä voisit olla vihoissasi morsiamelle ja kaikille Niemeläisille koko ikäsi.
Kun ei muu neuvo auttanut, alkoi Riitta-täti vihdoin itkeä, mutta Mauno-setä ei huolinut sitäkään, vaan tanssitti siksi, kunnes tunsi tädin väsyvän. Sitten hän saattoi hänet penkille ja sanoi:
— Jos ei tämä piisaa, niin tulen jouluna ja tanssitan viimeisetkin änskät sinusta.
Päästyään penkille remahti Riitta-täti väsyneenä pitkälleen. Vähän aikaa siinä lojottuaan hän otti nuttunsa ja meni saunaan, jossa hän oli koko hääajan.
— Nyt sinä, Mauno-setä, teit hyvin tyhmästi, kun Riitta-tätiä kohtelit tuolla tavalla, virkkoi Kiurun Yrjö.
— Kun sinulla ei ole neroa arvostelemaan minun tekoani, niin on parasta, että pidät leipälaukkasi kiinni, vastasi Mauno-setä. Ensin täytyy tuntea syyt ja sitten vasta arvostella seuraukset; mutta kun sinä et näy olevan koko asian perillä, niin älä tunkeudu syyhymättä saunaan.