Nuodemiehen puhuessa oli kaikilla kyyneleet silmissä ja morsian itkikin ääneensä koko ajan.
Puheensa lopetettuaan istausi vanhin nuodemies paikallensa ja keskimmäinen nuodemies, Niemelän Antti, luki ruokaluvut ja Mauno-setä toisten kanssa veisasi:
Vaan sillä välill eläissäs tääll tee työs ja luota Herran pääll, niin sinä tulet sääll; vältä riettautt ja haureutt, osoit lähimmäisell laupiutt. Lapses kasvat Herran pelvoss, neuvo, harjoit hyviss tavoiss kohta nuoruudessa, niin antaa pian, Jumal ijan taivaass yhden asumasijan. (Vvk. 331:12, 13)
Kaikki muut söivät, vaan morsian ei maistanutkaan.
Päivällisen perästä vanhempi juohtomies luki kiitoksen ruuan jälkeen ja nuorempi juohtomies alkoi toisten kanssa veisata:
Jumal juur hyvää sinull suo ja morsiamelles tässä taloss, ylkä, sinä itses tähän luot, ain armastas rakastakos; rakkauden jäll kantanee, hedelmän armaan antanee, sen kanss kauniist elänee, hänen heikkouttans kärsinee. (Vvk. 328:4)
Heti päivällisen perästä alkoivat nuodemiehet ja heidän vaimonsa tehdä kotiin lähtöä: hevoset valjastettiin ja kaikki laitettiin reilaan. Vähäistä ennen kuin nuoteet pöytään istausivat, kutsui juohtomies Simola sulhasen erikseen ja sanoi hänelle:
— Minua oikein harmitti, kun sinä et Niemelässä älynnyt korjata viittasi lievettä, vaan annoit morsiamen käydä sen päälle istumaan. Koeta nyt, veikkonen, kavattaa hattuasi, ettei kaaso sitä saisi panna morsiamesi päähän ja niin viedä viimeisenkin vallan sinulta.
— En minä semmoisista tempuista mitään veisaa, vastasi sulhanen.
— Vai et veisaa, kunhan joudut akkavaltaan niin älyät, että