iloinen on isän valta, iloton isännän valta. Vaikea on vieraan valta, tukalainen orjan olo, vaikeampi vaimon valta, akan valta ankarampi,
saneli juohtomies.
— Aika mies, kehtaat uskoa kaikkia pakanallisia maailman taikatemppuja, virkkoi sulhanen ja läksi pois.
Kun nuoteet olivat pukeutuneet, he istausivat pöydän ympärille. Kaaso toi morsiamen täysissä tamineissa ja pääpyyhe päässä ja asetti hänet entiselle paikalleen. Emäntä kaasi kuppeihin kahvia, jota vieraat nauttivat, vaan morsian itki koko ajan kaason olkapäätä vasten. Kahvin jälkeen toi emäntä rukiisen leivän ja voilautasen morsiamen eteen pöydälle. Nuodemies alkoi veisata lähtövärssyä:
Rukoilen viimeisell juur nöyräll sydämell, ett murheen poies vääntyis ja onni tykön kääntyis, Jumal näist hyvän lopun meill kaikill viimein suokoon. (Vvk. 289:15)
Sitten nuoteet nousivat pöydästä ja läksivät. Kaaso kaappasi sulhasen päästä hatun ja pani sen morsiamen päähän. Lähtiessään hän laski leivän ja voilautasen morsiamen syliin.
Heti kaason lähdettyä morsiamen vierestä tuli Simolan emäntä kotikaasoksi. Morsian itkeä tillitteli niin kauan kuin nuoteiden kellot kuuluivat. Sitten kotikaaso otti morsiamen sylistä leivän ja voikupin, jotka hän yhdessä morsiamen kanssa vei huoneeseen, missä morsiuspuku riisuttiin ja morsian peitettiin tavallisiin vaatteisiin.
Kun morsian oli saanut toiset vaatteet yllensä, hän otti porstuasta kolme sitä varten varustettua koivuista halkoa, aukaisi tuvan oven ja viskata jyräytti halot yli kynnyksen niin vinheästi, että ne menivät pankon alle.
Häävieraat olivat vielä viidennen yön talossa ja läksivät seuraavana päivänä murkinan syötyänsä.
Syyttä ei siis sanota sananparressa: "Niin on pitkä kuin karjalaisten häät".