— Tunnetkos minua?
— Kyllä luulen tuntevani, vastasi Kaisa. Etkös sinä ole Rantalan herastuomarin Jaakko?
— Niin olen, aivan oikein arvasit, vastasi Jaakko.
— Jassoo, minun virkaveljeni poika. Terve kättä, sanoi lautamies nousten istualleen ja ojentaen kätensä.
— Jumalan terve! vastasi Jaakko.
— Mites isäukkos jaksaa? kysyi lautamies.
— Suuri kiitosta kysymästä, kyllä hän on terve. Hän laittoi teille paljon terveisiä ja käski minun tulla teiltä kysymään itselleni morsianta, ja sillä asialla minä nyt olen. Mitä te siihen sanotte? virkkoi Jaakko.
— Kiitoksia paljon terveisistä! vastasi lautamies. Asia on nyt sellainen, että tällä meidän Kaisalla on kyllä nykyjään neljät sormukset, vaan en minä ole vielä kenellekään lupaustani antanut. En tiedä, lieneekö hän itse kelle lupautunut.
— En minä luule tyttäreni kenenkään kanssa niin tuttavan olevan, että hän olisi sellaisia lupauksia tehnyt, vastasi Kaisan äiti.
— Keitäs ne muut sulhaset ovat olleet? kysyi Jaakko.