MIKAEL. Turvau Herraan — suuri vaara uhkaa sieluasi!
KAIN (syvässä tuskassa, polvillaan). — Jehova! Minä en tiedä — minä en ymmärrä; tässä on sinulle uhri — työn uhri — hien uhri — tuskan uhri —
AABEL (jonka uhri leimahtaa korkeaan lieskaan). — Kiitetty ja ylistetty, Herra, että palvelijasi puoleen katsahdit!
LUSIFER. Mutta työn ja hien uhri ei kelpaa! — Kain! Sinun uhrisi ei pala!
MIKAEL. Uhrisi on niinkuin sydämesi. Sydämesi uhri sytytä — hän ainoastaan siihen katsoo.
KAIN (tuskaisen kiihtyneesti). Minun uhrini ei pala, ei pala!
AABEL (kääntyy Kainiin). Rukoile hartaammin, veljeni, niin uhritulesi kyllä kohoaa!
(Vaipuu rukoukseen.)
LUSIFER. Etkö näe, etkö kuule, Kain? Makaa päiväpaisteessa ja katsele kuin lampaat vuonivat — niin olet hänelle otollinen. Ota lampaannaama, karitsanääni, imartele, matele, suitsuta hänelle verenhajua — niin olet hänelle otollinen. — Tuossa on vastaus rehellisen miehen uhriin!
(Tuulenhenki käy, savu painautuu Kainin silmille, joka
on joutunut alttarin sivuun tuulen alle.)