LUSIFER. — loit karuksi, verenhimoisia petoja täyteen, ikuiseksi taistelukentäksi!
KAIN. — jonka sinä, sinä — minä sekaun, ajatukseni eivät pysy koossa.
— Aabel! Kuule minua, Aabel!
LUSIFER. Jatka, jatka! Älä veljesi uhrimieltä häiritse!
MIKAEL. Puhu, Kain! Puhu veljesi kanssa. Vapauta sydämesi synkkien ajatusten taakasta.
LUSIFER. On uhri harras tehtävä, se itseensäsulkeumista vaatii. Etkö näe kuinka veljesi on pyhään hartauteen vaipunut?
AABEL. — Nouskoon sydäntemme suitsutus luoksesi kuin ihana uhrisavu kohoo korkeuksiin; se siellä —
LUSIFER. Tää pyhä uhripaikka on — kumma vaan, tuntuu kuin kuulisin jostakin lampaan ääntä, karitsan maaritusta.
MIKAEL. Kavahda, Kain, oi kavahda! Herran laupeus sinua vahvistakoon!
AABEL. — Sinun tiesi tosin ovat joskus meille käsittämättömät, mutta ken rakkautesi ymmärtää, hän ei kysele enää enempää —
LUSIFER. Aivan oikein: mää, mää, ja bää!