AADAM (ryntää Kainiin päin). Sinä kirottu uskallat! Minä sinun —
EEVA (tarttuu Aadamiin, estää). Ei askeltakaan, Jumalan tähden! — Aada,
Aada!
AADAM. Pois näkyvistäni, pois!
Kuule sitte, sinä kyykäärmeen sikiö! Olkoon kirottu se yö, joka sinulle elonkipinän antoi, ja se päivä, jolloin sinä epäluoma maailman valkeuden näit! Siitä lapsia, siitä niitä korvet täyteen, ja ne tehkööt sinulle samoin kuin sinä teit veljellesi. Hänen verinen haamunsa ja omain lastesi koston pelko vainotkoon sinua unissasikin ja kauhun kyyneleet kastakoot vuoteesi tuliseksi järveksi. Ja kun lähdönhetkesi joutuu, olkoon se kamala ja hirmuinen! Maa kieltäköön kurjalta ruumiiltasi viimeisen suojan, myrsky kalistelkoon luitasi ketoja pitkin ja näkymättömät hampaat raadelkoot katalaa sieluasi ijankaikkisesta ijankaikkiseen!
EEVA. Ja minä rukoilen taivaan Herraa, että hän tekisi sinun julmat sanasi voimattomiksi ja antaisi hänelle anteeksi, joka ei ole tietänyt, mitä hän —
AADAM (polkee jalkaa). Suu poikki, vaimo! Muista kuka olet ja hillitse kielesi!
Ja sinä! Mitä sinä murhaajaa lähentelet? Pois sieltä paikalla!
AADA. Oi rakas isä! Eikö tätä voi mitenkään sovittaa?
AADAM. Sovittaa —? Murhaajaa ja Jehovan tahtoa? Onko perkele sinuunkin mennyt?
AADA. Ei, isä — olen ihminen!