TAAMAR. Aabel nukkuu — Aabel on niin kalpea — Aabel on vuotanut ver-ta … a … aa… (Itkee hiljaisella äänellä.)
(Itkuun yhtyy tuulen hyminä puissa. Hyminä jatkuu, paisuen vähitellen vihlovaksi valitukseksi, lopulta puhutteluksi. Kain on vaipunut maahan, tuijottaa tylsästi eteensä.)
TUULI (hyminän välissä). Kain, Kain!
(Kain säpsähtää.)
TUULI (ankarammin) Kain, Kain!
(Äänettömyys, sen jälkeen ukkosen jyrähdys.)
TUULI. Kain, Kain!
Missä on veljesi Aabel!
KAIN. En tiedä. — Olenko minä veljeni paimen?
Urpujen kuiske (hiljaa puissa hymisten.)