KAIN. Sinne, minne muutkin ovat menneet. Vanhempiesi, sisariesi ja veljesi luo. Erkane minusta kirotusta!
AADA. Ja sinä puhut minulle noin —?
(Äänettömyys.)
Kain! Mitä ovat nuo muut minulle? Vain vanhempia, veljiä ja sisaria, mutta sinä olet — (lankeaa hänen jalkaansa juureen, kädet Kainin polvilla, katsoo palavasti silmiin) — Kain, sinä tiedät sen — sinä tunnet sen!
KAIN. Aada —?
(Katsoo pitkään vaijeten.)
AADA. Mitä, Kain? Miksi noin katsot?
KAIN. Voi minua, minua! Ajatus on harhaillut, mutta käsi on kulkenut suoraan. — Sinä — sinä!
AADA (puristautuen lujasti Kainiin). Sinä — ja minä!
(Äänettömyys.)