AADAM. Taasko? Ainako samat kysymykset, sinä kovakorvainen poika? Olen monesti teille sanonut että minkä Jehova on meille ilmottanut, siihen on tyytyminen, kunnes hän armossaan näkee hyväksi lisää selvitystä antaa.
KAIN. Isä! Haluaisin vielä kerran kysyä, haluaisin puhua sydämeni puhtaaksi —
AADAM. Vait! Sinä uskallat —?
EEVA. Isä! Malta mielesi, minä rukoilen.
(Äänettömyys.)
AADAM (tuskaisen liikutettuna). Ettekö te ymmärrä, että kiusaaja vaanii alati ympärillämme etsien pienintäkin vartioimatonta kohtaa, josta voisi joukkoomme syöksyä ja uuden onnettomuuden valmistaa.
KAIN. Nyt sen tiedän — yksin, yksin on —
AADAM. Mitä sinä siellä itseksesi mutiset!
EEVA. Ah Jehova, Jehova! Mitä tästä lopuksi tulle?
AADAM. Ei mitään! Uppiniskaisen pojan kovakorvaisuutta kaikki tyyni.
Siunatkaamme itsemme, ja kaikki on hyvin.