Jo kyllin tätä horroselämätä! Mun tunnette. Rajua mä rakastan, taistoa, hengen jännitystä. Kun erottiin, niin pyysin teidän malttamaan ja aikaa parhain hyödyksenne käyttämään. Sen teitte. Nyt odotuksen aika loppukoon, taas torvi soimaan ja luonto valloilleen!
HENGET. Kiitos, Isä! Sinut jälleen entiseksi tunnemme.
LUSIFER. Innostanne iloitsen, vaan ensin pieni kysymys. Te kaduttenko että Jehovasta luovuttiin ja elonpyrkimysten alkukaaoksesta oma suunta irtileikattiin?
TULIPUNAINEN. Me kadummeko? On moinen luulokin jo loukkaus! Me valan vannoimme ja vannomme sen uudelleen.
HENGET. Niin vannomme!
LUSIFER. Hyvä — siis asiaan! Tää pitkä levon aika teitä kai on ihmetyttänyt. Vaan perusteensa silläkin. Tuo suuri tiedonheelmä-tuumamme ei täysin onnistunut, niinkuin tiedätte.
TÄTI LIERO. Ah, rakas Mestari! Et tiedä kuinka tuo mun sydäntäni kaivertaa.
LUSIFER. No no, täti kulta, ei sentään siedä vaikertaa! Sä teit, min siitä asiasta tehdä voi — syy oli minun.
HENGET. Sinun, suuri Ruhtinas —?
LUSIFER. Minun — olosuhteiden — kuinka suvaitsette. En nähkääs minäkään oo kaikkitietävä — laskuun sattui pikku hairahdus.