LUSIFER. Aivan. Vaan — oi manala! Taas mulle kärsimyksiäni muistutit. Minäkö siitän? Äh, sinä kiero henki siellä ylhäällä! Miks yksin meiltä kielletty on tämä autuus? Mikä huima ajatus! Maan, ilman, veden ja lopulta itse taivaan täyttäisimme itsemme kaltaisilla hengillä!
HENGET. Oi, herra, herra; mikä ajatus!
LUSIFER. Vaan se ajatus on marroks tuomittu! (Raivostuen). Ah, ah, ah! Kasveille, eläimille, maan matosille pienimmillekin se riemu suotiin — vaan me! Kirous! Nyt ymmärrän! Sä aavistit ja tarkotuksella sen meiltä riistit. Vaan sen kostan sulle!
TULIPUNAINEN. Jo koston nuoli sinkauta!
MUUT. Kostoon, kostoon!
LUSIFER. Vaan kuinka?… (Riemahtaen). Oh, rakas Itseviisaus! Sä olit nokkela ja tarkotukseen liitit viekotteeksi nautinnon. Kiitos keksinnöstä! He nauttikoot ja kuumain verten iloja kuin hullut ahmikoot! Tarkotus? Hah hah haa — se sinun romakoppahasi jäädä saa! Ja silloin — irti Jehovasta!
HEKUMATAR (tanssien esiin). No, Isä! Jo taisit tyttärelles työtä löytää?
(Niijaa syvään ja irstaan viehkeästi.)
LUSIFER. Saakeli, suas tyttö! Tuo temppu oli kuin minun sielustani.
HEKUMATAR (Niijaa keikaillen.)