Mitä varten ihminen? Ka, nöyrtymään! Ei, vaan valtaamaan ja myöskin kärsimään ja kärsimällä elonymmärrystä voittamaan!
Mitä varten itse elää hän? He, nauttiakseen! Ei, vaan tapatakseen ja myöskin kärsiäkseen — nähdessään kuin pala palalta tää mailma lohkee käsistään!
TÄTI LIERO. Oi Isä! Nyt taasen olet entinen ja selvän tasajaon teet.
LUSIFER. Sen teen. Mä ihmiselle hyvää suon, vaan minkä sille voin, että riemu näyttää kärsimykseen kytketyn — en saata noita siskoksia toisistansa irrottaa. Ja miksei kärsisi myös ihminen, kun hälle kärsimänsä korvataan? Ja minä korvaan sen! He kärsikööt ja taistelkoot, mutta saakoot myöskin täysin rinnoin nauttia. Siks elon soihtu loimumaan! — Mä tiedän: se on tuskan soihtu, mutta se on myöskin lämmin soihtu — siksi mielellään he kärsivät.
RIIKINSULKA. Jo soihtu ilmaan nostaos!
KENOKAULA. Sen ympärille ihmissuku tanssimaan!
LUSIFER. Ja tanssikoot! En emmi enää. Vain yksi elon perusaate on: alas pilvikuvat, pirstaks orjankahleet, luonto vapaaksi — sen eessä kaikki muu on välikappaletta vaan. Kun se on voitettu, he vapaat olkohot ja itse asiansa ohjatkoot. — Nyt suoraa tietä toimeen käyn.
REPOKORVA. Oi koska?
LUSIFER. Huomenna.
HENGET. Jo huomenna! Jo huomenna!