(Nousee, samoin kaikki muut; kokoontuvat Lusiferin ympärille.)
Nyt toimeen rivakkaan! Sä olet luoja ja me — vain marrot piruraukat. Kiitos, rakas Itseviisaus! Kohta uusi suku esiin astuu ja sun vanhaa mailmaromuasi järkyttää. Ken heidät loi, ken siitti nämät miljoonat? Manala! Me siitämme, me siitämme, ja siittämisen suurta riemua jo nautimme! Kaikki, mitä meiltä kielsit, otamme kaksin kerroin takaisin. Tapasitko vertaisesi? Tunnetko kostoni nuolten säihkyvän?
Ne tunnekkin, matelijain majesteetti! Voimasi esille — nuo hymysuiset, hurskaat, siveet, mairenaamaiset henkesi! Me taasen mittelemme voimia! Iske — en pelkää! Juoksuta laumaasi — en väisty! Se tietäös:
min' olen maailman herra!
HENGET (haltioissaan). Maailman herra, maailman herra!
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
PUNAINEN LINTU.
Paikka: Uutisviljelysraivio vuoren juurella. Etualalla avara alue raivattuna ja kuokittuna, sivuilla harvahkoa, matalata metsää. Vuori metsätön, poikkipuolin kulkeva.
KAIN (kuokkii voimakkain iskuin raskaalla puuharalla). Vain tupruaa! — Sinä niin vastailet, minä näin kyselen… (Lyö voimakkaan iskun syvään ja tempasee: räsähdys, haran piikit poikki — seisoo varsi kädessä.) Siinä se! Ei kestä — ei kestä! Mikään ei kestä täyden voiman kosketusta. Kaikki särkyy — koko elämä on kuin tuo —