(Hämyhäivähdys, paja katoo. Laulua, ensi säkeen aikana aukeaa kultaseppäin työpaja lieskuvine ahjoineen. Miestä, naista, lasta töiden ääressä. Sivulla valmiita töitä: pöytäkaluja, koristeita y.m. Erään naisen päälle koetellaan somisteita.)
Kultaseppäin laulu.
Oihkavi, voihkavi
Maamies pellollaan;
Leikkavi, korjavi
Kulta viljoaan.
Riemunpa hetkinä pukee
Pöytänsä hohtavin hopehin,
Vaskihin itsensä sukee,
Naisensa kuurtavi kultihin.
Hohtakaa!
Loistakaa!
Hopeita meidän on työ!
Kultia päivä ja yö!
(Hämyhäivähdys, näky katoo. Hetkisen äänettömyys.)
KAIN. Ne katosi ja äänet kiehtoovaiset vaikeni — on kaikki hiljaa taas.
LUSIFER. Siksi kunnes aika ahjostaan ne uudellensa nostattaa. Se ihmissuvun jännerten on ihme!
KAIN. Niin, niin! Noin usein olen mielessäni kuvaillut — tai jotain sinnepäin — ja luullakseni uniakin nähnyt toisinaan. Vaan tää kaikki onko sentään mahdollista?
LUSIFER. Miksei — se onhan melkein luonnollista! Kun tietämättömyyden sumuverho katoaa, ken silloin unelman ja toden rajan voipi osottaa.
KAIN. Niin, se raja?
LUSIFER. Lie niinkuin maan ja taivaan raja.